keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ilmanvaihdon puhdistus

Tulisijojen nuohous on meillä tehty kerran vuodessa, mutta ilmanvaihtokanavien puhdistuksesta on kulunut pitkä aika. Jostain ohjeesta luin, että kanavat on pudistettava kymmenen vuoden välein. Nyt ne on puhdistettu, sillä kaksi miestä saapuivat aamu yhdeksältä ja kello 12:30 oli työ valmis. Ilmastointi on puhdas ja ilman sisääntulo ja poispuhallus on tasapainotettu normien mukaiseksi, suodattimet vaihdettu ja lämmönvaihdin pesty. Jotenkin ilma tuntuu nyt raikkaammalta, vaikka ei niistä putkista mitään hirveää pölymäärää tullut.
Ilmastointiin kytkettiin voimakas imuri ja putkien siivous aloitettiin pyörivällä harjalla kauimmaista venttiilistä alkaen. Joskus ajattelin, että tuon työn voisi itsekin tehdä, mutta sittenkin ammattimiehen laitteet ovat tehokkaat, ettei sellaisia mielestäni kannata itselleen ostaa, koska tarvetta on vain kerran kymmenessä vuodessa.

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä. Voi olla myöhemmin suuri apu. Meillä vasta rakennusvaihe menossa, seuraavaksi saadaan ilmastointikanavan osat. Kuitenkin hyvä tietää, kuinka tuo puhdistuskin käytännöss toimii.

    VastaaPoista