lauantai 31. elokuuta 2013

Kuvahaastenumero 36


Filmille voi kuvata 36 diaa

perjantai 30. elokuuta 2013

Luonnossa mieli rauhoittuu


Elokuu käy vähiin ja samalla loppuu kesä, sillä pian alkava syyskuu on jo kiistatta syksyä. Kesän värit ovat edelleen tallella ja tästä ne vain kirkastuvat ensimmäisten hallojen ja pakkaöiden koittaessa. Ennen värikuvat olivat parhaimmillaan dioissa, mutta nyt niistä on vain muisto jäljellä. Hyvin värit toistuvat digikuvissa, eikä se niistä edes haalistu kuten noista vanhemman teknologian tallenteista.

Loppukesän luonnossa liikkuminen tekee hyvää henkiselle ja ruumilliselle kunnolle.

torstai 29. elokuuta 2013

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Vedessä

Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde läheltä!
Viikon aihe on VESI

tiistai 27. elokuuta 2013

maanantai 26. elokuuta 2013

Sellaista elämä on

Tandem korvasi hääparin limusiinin

perjantai 23. elokuuta 2013

Tusina (12)

Kuva on Alvar Aallon suunnitteleman Säynätsalon kunnantalon sisäpihalta

torstai 22. elokuuta 2013

Numero 51

 
 
S. CHARDONNET Neste rally 2013
 

Juustokuu



Sunnuntai iltana oli kirkas sää ja siksi tuli kotipihalta kuuta kuvattua. Vielä se ei ollut aivan täysikuu, sillä vasta eilen se oli komeimmillaan, mutta pilven takana. Hyvä, että tuli sunnuntaina kuvatuksi. Korostin reilusti keltaisen kuun värikylläisyyttä ja tänään katsoimme nelivuotiaiden lasten kanssa ottamiani kuukuvia. Lähes kuin yhdestä suusta tuo napakka kolmikko neuvoi minua, että olen juustokuusta kuvia ottanut.

Taisi olla pieni pettymys kun kerroin, että kuu ei ole juustoa, vaikka monet satukirjan tarinat niin kertovat. Taitaa tulla samanlainen pettymys aikanaan, kun lapset kuulevat ettei joulupukkiakaan ole oikeasti, vaan aikuisten sepittämää satua sekin.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kesän kasvi

Alppiruusu
Otin kuvan Jyväskylän alppiruusupuistossa kesäkuussa. Eihän tämä ole makrokuva, mutta lähikuva kumminkin.
Kallionauhus

Kallionauhuskuvat ovat makrokuvia

tiistai 20. elokuuta 2013

Jokainen voi tehdä vähän enemmän maapallon hyväksi

Maailma, jossa me elämme, on käsittämättömän suuri systeemi, mutta maapallo alkaa olla lisääntyvälle väestölle liian pieni.
Lähde: Wikipedia

Oras Tynkkyseltä ilmestyi hiljattain uusi kirja: ”Pieni maailmanpelastusopas”. Kirja tarjoaa mielenkiintoista tietoa maailman nykytilanteesta, joka saattaa olla kokonaisuutena aika tukala. Kirjoittaja tarjoaa kymmeneen suureen ongelmaan ratkaisuja, jotka hän on luetellut:
Takakansi
Ongelmat Ratkaisut
YlikulutusVerotus
SortoKasvisruoka
Nälkä ja janoKoulutus
IlmastokriisiPerhesuunnittelu
SotaTutkimus ja kehitys
KöyhyysKansanvalta
VäestönkasvuKansaivälinen yhteistyö
SyrjintäPerustulo
Eläinten hyväksikäyttöAvoin ja reilu talous
HuumeetKestävä maatalous

Opimme elämänkokemuksista, siitä mitä meille on sanottu ja mitä kuulemme tai luemme. Meillä olevat tiedot ovat aina tulkinta, jostakin ei mikään absoluuttinen totuus. Tiedämme tämän maapallon järjestelmän toimivan jonkinlaisella varmuudella meidän elinikämme, ehkä paljon kauemminkin.

Kirja tuo esiin vakavia asioita, mutta kukaan meistä ei pysty yksin muuttamaan suuria kokonaisuuksia. Muutokset ihmisten käyttäytymiseen luodaan ja opitaan yleensä vasta pakon edessä. Informaatiota, riittää ja sitä on tarjolla erilaisista lähteistä. Globaalien muutosten oppiminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja on hankalaa käsittää, mikä on mahdollista ja mikä ei, mihin yksilönä pystyn ja mihin en. Jos me kaikki toimisimme samojen tavoitteiden saavuttamiseksi, tulos voi olla hyvin positiivinen.

Pieni maailmanpelastusopas on mielenkiintoinen kirja, mutta sanasta sanaan en jaksanut sitä laina-ajan päättymiseen mennessä lukea. Toimin vähän niin kuin Google Earth ohjelmalla maapalloa pyörittäessä, jolloin mielenkiintoisimpiin kohteisiin on helppo laskeutua maan tasalle ja vähemmän kiinnostavat kohdat mennään vauhdilla ohitse.

maanantai 19. elokuuta 2013

Valokuvaus on edullinen harrastus, vai onko

Vanhaa tekniikkaa 1990 luvulta

Valokuvaus ei ole koskaan ollut kovin edullinen harrastus, onko nytkään? Filmille kuvatessa piti aina kaivaa kuvetta, kun osti filmejä ja silloin kun filmit kehitettiin paperikuviksi tai dioiksi. Nyt kun on digitaaliset vehkeet voi antaa kameran laulaa ja laukaukselle ei juuri hintaa tule. Kameralehden viime numerossa (8) päätoimittaja Asko Vivolinin pääkirjoitus oli ajatuksia herättävä otsikolla: ”Edullinen harrastus”. Kuvantallennustekniikan muutos on ollut suuri, ja merkittävästi kuvaajaystävällinen.

Värinegalle kuvatessa filmistä tuli otettua kopiot kaikista ruuduista, jos ne olivat edes suunnilleen kopiointikelpoiset. Nyt voi kuvata muistikortille, käsitellä originaalia ja valikoida mieleiset otokset, jotka tulostaa itse tai tulostuttaa vaikka kirjoiksi. Usein riittää, kun katselee kuvia vain tietokoneen näytöltä tai television isolta ruudulta.

Hyviä, jopa ihmeellisiä kameroita saa edullisesti, mutta kameran lisäksi kuvaaja tarvitsee paljon muutakin, tietokoneesta ja ohjelmista alkaen. Digikuvan ottamiseen ei paljoa rahaa kulu, mutta kuvaamiseen liittyvään hilpetööriin voi kulua kaikki liikenevä, jos on vähänkin vekotinhullu.

Digikuvaus on vienyt harrastusta aimo askelin eteenpäin, eikä varmaan kukaan osaa tarkasti kuvitella millaista valokuvaus olisi ilman digikameroita. Jos kaikki suuret filmin valmistajat Kodak, Agfa, Fuji, Ilfrod ym. olisivat jatkaneet analogisen kuvauksen parissa olisi sekin nyt erilaista, kuin -90 luvulla.

Näen digiajan pelkästään hyvänä asiana, vaikka kaapeissa on edelleen useita filmikameroita. Aika paljon on varalla vanhaa kuvaamatonta filmiä, josta osa on vaimon harmiksi pakastimessa tilaa viemässä. Saattaa olla, että nuo filmit ovat jo pilalla, eikä ole tullut edes huvin vuoksi kokeilluksi vanhaa tekniikkaa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ötökkä

Tuntematon Otökkä?

Mikä tuo on, huudahti vaimo, kun oli laittamassa viimeisiä mustaherukoita mehumaijaan? En minä tiedä, enkä tunne tuollaista hirviötä, mutta otetaan se pois tuosta sangosta, niin otan siitä kuvan makrohaasteeseen, jossa juuri nyt haetaan kesäistä ötökkää.

Kävin hakemassa pihasta vuorenkilven lehden ja siirsin kuvattavan lehdelle. Pahus sehän käpertyy siihen eikä halua tulla kuvattavaksi. Lämmitin ulkoa tuotua ötökkää varovaisesti lämpöpuhaltimella ja annoin sen rauhoittua. Melkein tunnin kulutta tuli mieleeni, että nyt se on varmaan karannut, mutta tallella oli ja niin sain ihan rauhassa ottaa vierailijasta muutamia kuvia.

Kuvauksen jälkeen vein lehden ja sillä olevan toukan ulos, menköön menojaan tai tulkoon syödyksi jonkun linnun toimesta. Siitä se sitten hävisi, enkä tiedä mikä kohtalo sillä oli. Ehkä se tulee muutaman päivän päästä lepattelemaan perhosena siipiään pihan kukkiin.

lauantai 17. elokuuta 2013

Markku Kettulan luontokuvanäyttely Tikkakosken veteraanitalolla

—Pyydän itseltäni anteeksi, jos joskus kuvaan luonnossa liikkuessani maisemakuvan, tuumii luonnosta voimaa saava valokuvaaja. Kivet, kannot, sammaleet jäkälät jne. ovat jyväskyläläisen luontokuvaaja Markku Kettulan mielikohteita.


Kamera ja luonnossa liikkuminen on antanut paljon eläkepäivinään kuvaamisen aloittaneelle miehelle. Markku Kettulan luontokuvanäyttely "Mystinen metsä" on esillä Tikkakosken tohinoiden (15-18.08) ajan Tikkakosken veteraanitalolla.

Hän kuvaa pokkarikameralla ja käyttäen kuvatessa kameran automatiikkaa. En käsittele kuvia ennen tulostamista, vaan luotan kameran kykyyn nähdä, kuten minäkin. Kuvausreissuillani syntyy 60-90 otosta kerrallaan, joista aina muutama ruutu on muita mielenkiintoisempi, kertoilee kuvaaja esitellessään yleisölle seinällä olevien teosten sisältöä.

— Pyrin näkemään luonnossa erilaisia kuvioita ja hahmoja, niitä löytyy jäästä, kivien jäkälä pinnoista ja kelon kyljestä, mistä milloinkin. On opittava näkemään ja sitten niitä kuvioita alkaa löytyä melkein etsimättä.

Markku Kettulan kuvissa on mielikuvia


perjantai 16. elokuuta 2013

Tallenteisiin säilötään muistojen historiaa

Valokuvien ja kaikkien muidenkin tallenteiden arvo nousee ajan kuluessa. Digitoin 1988 -89 videotallenteita. Ei välttämättä uskoisi miten suuri muutos tuossa ajassa on tapahtunut. Ympäristö on muuttunut ja ihmiset ovat tänään erilaisia. Me aikuiset olemme selvästi vanhentuneet ja lapset ovat aikuistuneet.

Noita vanhoja videota katsotaan nyt erilaisin ajatuksin, kun on kulunut jo 25 vuotta videon kuvaamisesta. Tuskin kukaan muistaa mistä silloin puhuttiin, ellei pientä videopätkää olisi tallella. Ehkä näistä voisi editoida lyhennettyjä tiivistelmiä tarinassa oleville henkilöille.

Suorastaan uskomaton muutos on tapahtunut omalla tontilla neljännesvuosisadassa talon rakentamisesta. Avoimelle pellolle rakennettu talo on nyt kokonaan puiden suojassa. Läheisen tien liikenne on moninkertaistunut ja tien kohina kasvanut. Jos olisimme nyt avoimella tontilla olisi asumismukavuus aivan toista. Muoti niin silmälaseissa, kuin vaatetuksessakin on erilainen, kuin silloin. Autotkin ovat muuttuneet, mutta tuon ajan autoja on edelleen liikenne käytössä museoajoneuvoina.

Videokamerani vuodelta 1988
Kuvasin silloin Hitachi S-VHS kameralla, joka oli sen ajan huipputekniikkaa, mutta nykyiseen terävä piirtovideoon verraten jälki on heikkoa, vaikka ei huonoa olekaan. Varmaan myös kuvaustyyli on nyt toinen, sillä aina opimme jotakin uutta. Mikään ei kuitenkaan korvaa noita vanhoja tallenteita. Ei niiden arvoa mitata rahassa, vaan tunteiden ja muistojen tasolla, jossa ne ovat korvaamattomia.

Tärkein asia joka ajassa vaihtuu, on muutos itse. Muutosta ei pysähdytä mikään, sillä se on ainut jatkuva vakio. Ihmiset muuttuvat ja ajallaan poistumme jokainen. On hyvä, että omia muistoja tukemassa on jotakin muutakin materiaalia, kuten ääni- ja kuvatallenteet.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Eroon pihatien eroosiosta

Runsassateinen kesä on aiheuttanut pihaan tulevaan tiehen toistuvan eroosion. Loivassa rinteessä oleva pihatie saa syvä uria ja hieno aines valuu ojiin. Jotain tarttis tehdä! Toki jokaisen rankkasateen jälkeen työ on lapioida aina urat uudelleen umpeen. Jotakin pysyvämpää olisi kuitenkin tehtävä.

Juoksevan veden kulutus kuriin:
  1. Reilu kuorma mursketta ja tien pinnan muotoilu siten, ettei nykyisen kaltaista pitkää virtausmatkaa pääse syntymään vaan vesi valuu reunassa olevaan kouruun

  2. Hienon murske- kivituhka pinnan sijaan karkea 0-32 millin tiivistetty sepelikerros. Sellaista ei vesi kovin helpolla syövytä, mutta ei se karkea pinta ole kovinkaan miellyttävä.

  3. Laatoitus tai asvaltointi on varmin vaihtoehto, jota sadevesi ei syövytä. Se on huoltovapaa ja sen korkeampi kustannus saattaa tulla säästetyksi takaisin muutamassa vuodessa, ainakin vuosikymmenessä.
Todennäköisesti tilaan syksyn aikana sepelikuorman ja ehkä sen päälle pitää lisäksi vetää ohut kivituka tiivistämään pinta. Uskoisin, että kun tienpinta vielä tiivistyy talven aikana, niin ainakin ensikesän pihatie pysyy kunnossa. Tietysti vielä sopii toivoa, ettei joka kesä olisi näin monia rankkasateita.


maanantai 12. elokuuta 2013

Syyslukukausi on alkanut

Onko syksyn merkki, kun koulut alkavat? Varma merkki koulun alusta on suuret määrät polkupyöriä koulun edustalla. Tänä vuonna ensimmäisen koulupäivän sää on ainakin aurinkoisen lämmin, vaikka aivan hellerajaa ei ylitettäisikään.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Vaeltelin kirpputorilla

Tänään kirpparilla
 K irpputorit ovat kohtuullisen mielenkiintoisia ja tänään oli Keskisuomalaisen ”Maakunnan markkinat” livekirpputori Aholaidassa Keskisuomalaisen toimitalon pihassa. Suuri parkkialue oli täyttynyt myyjistä ja heidän tuomistaan itselle ylimääräisistä tavaroista. Oli siellä vaatetta joka lähtöön leluja ja taideteoksia ym. En tiedä kuinka hyvä bisnestä se on myyjille, sillä suuri väkijoukko kiertää aluetta ja aika vähän näyttää syntyvän kauppoja.

Minä en ostanut tänään kuin pari kuumaa grillimakkaraa, sillä muuta itselleni tarpeellista sieltä ei löytynyt. Ehkä olin vähän myöhään liikkeellä, jolloin parhaat tavarat oli jo myyty. Ihmetytti mm. tarjolla oleva kirjallisuus. Pääasiassa siellä oli vanhoja pokkareita. Kirjojen hinta ei ollut korkea, joten ei sen vuoksi, mutta ei vain ollut sellaista kirjaa tarjolla, jonka olisin halunnut ostaa luettavaksi.

Yleensä kuitenkin kaikki tekee kauppansa, jos vain hinnoista sovitaan, mutta kun toinen myy pois itselleen täysin tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, miksi se pitäisi viedä omiin nurkkiinsa. Pelkästä ostamisen ilosta ei vanhaa tavaraa kannata kerätä. Ei silti olen tehnyt kirpputoreilta monia todellisia löytöjä ja sen takia niitä tulee kierreltyä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Säynätsalopäivä

Vanerila
Säynätsalo

Säynätsalon entinen kunta on eräs Jyväskylän hienompia alueita. Harvoin siellä tulee käydyksi, koska sinne on mentävä aivan tarkoituksella. Ohikulkumatkalla ei Säynätsaloon joudu. Alvar Aallon suunnittelema kunnantalo on vaikuttava nähtävyys ja on siellä paljon muutakin katsottavaa. Aika hiljaista kuitenkin oli tänään noissa hienoissa kohteissa.
Enemmän päivän aikana ottamiani kuvia on katsottavissa http://eem.pic.fi/kuvat/Säynätsalopäivä/ Klikkaa linkkiä ja tutustu Säynätsaloon.

perjantai 9. elokuuta 2013

maanantai 5. elokuuta 2013

Poimuri

Vanha poimuri
Puolukat kypsyvät metsissä ja nyt on oiva aika katsoa valmiiksi marjapaikat, mistä niitä parhaiten löytyy. Jos vain lähtee autolla etsimään uutta marjapaikkaa, voi olla, että joutuu ajamaan paljonkin. Kun hyvä paikka on tiedossa ja sinne ehtisi ennen muita, on helppo poimia reilukin marjamäärä.

Katselin myös poimureita valmiiksi ja löysin hyllystä tämän kuvassa olevan vanhan poimurin. Kunnossa se on, mutta kyllä se saa olla muistona menneiltä ajoilta, eikä sitä viedä enää metsään. En tiedä poimurin tarkkaa ikää, mutta uskon sen perintökaluna olevan aika vanhaa tekoa.

Nykyisin kaikki tehdään muovista, niin poimuritkin, mutta marjaharavaa mieluilen ja näyttää niitä löytyvän, kun vain ajoissa tulisi ostettua. Ellei löydy, niin sitten poimitaan hyväksi koetuilla entisillä poimureilla.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Yksinkertaisesti sitä on vaikea uskoa

Vanha käpy
Harva se päivä sähköpostiin tulee ilmoitus, että olisin voittanut jotakin. Poikkeuksetta sellainen viesti saa heti varovaiseksi.
Viestissä luvataan: ”Voita satoja tuhansia”, tai jotakin muuta ihan yhtä mielikuvituksellista.
—Taasko minua yritetään huijata ja merkkaan aina viestin roskapostiksi.
Olenko todella menettänyt jotakin, vai onko varovaisuus ollut järkevää? Jotenkin tuntuu vaikealta uskoa, että vastikkeettomasti voisi saada jotakin.
Vaikka tästä kirjoitan, en tunnusta, että asia minua harmittaisi, mutta kummastuttaa kyllä.
Ehkä joskus kyseenalaistan varovaiset ajatukseni ja kerran katson tuleeko ilmaiseksi luvattu lahja, vai tulenko huijatuksi?

lauantai 3. elokuuta 2013

Syksy lähestyy päivä kerrallaan



En halua valehdella ja sanoa, että marjojen poiminta olisi minusta mukavaa puuhaa. Tänään tein sitä kuitenkin monta tuntia. Istuin jakkaralla herukkapensaassa ja poimin ja ajattelin kaikenlaista. Sinänsä tuollainen poiminta on erityisen mukavaa, kun varsinaista työsuoritusta ei juurikaan tarvitse ajatella. Huolehdin että en ole ihan lähellä vaimoa, joka kuitenkin olisi halunnut puhua ja näin haitata minun ”sinisiä ajatuksiani”.

Oli muuten lämmin ja hiki valui, sillä aurinko helotti täydeltä terältä niskaan. Olisin voinut siinä samalla kuunnella ralliradiota, mutta en halunnut.

Varmaan hellepäivien määrä on kohta tältä kesältä täynnä ja muutos tapahtuu syksyn suuntaan. Päivä kerrallaan se lähestyy, halusimme tai emme. Muutos on ihmeellinen asia, eikä sitä, ei ainakaan syksyn saapumista voi vastustaa. Muutenkin muutoksen vastustus, niin yleistä kuin se onkin, se on kuitenkin turhaa. Olen yrittänyt oppia elämään muutoksen mukana mieluummin sitä edistäen, kuin muutosta vastustaen. Muutoksen edistämiseen mukaan lähtemällä, siihen voi jotenkin vaikuttaa, mutta muutoksen vastustajat saavat vain kovat äänensä kuuluviin, mutta tapahtumassa oleva muutos etenee vastustuksesta piittaamatta.

Inhimillistä kuitenkin on, että vastaan pannaan, sen huomaa esimerkiksi aamuisin, kun pitäisi kömpiä ylös sängystä, mutta olisi niin mukava jatkaa loikoilua vielä edes hetken. Me jatkamme herukkasavottaa vielä huomennakin, eikä se taida vieläkään valmiiksi tulla.

perjantai 2. elokuuta 2013

Luonnossa on jokamiehelle otettavaa

Kohta ovat puolukatkin kypsiä poimittavaksi
Näyttää siltä, että nyt on hyvä metsämarjasato. Ei se sitä tarkoita, että näin olisi joka paikassa, mutta olen löytänyt hyvät marjapaikat ja omassa kellarissa alkaa olla hyllyt täynnä. Vielä on puolukat kokonaan poimimatta ja mökillä on kymmeniä mustaherukka pensaita odottamassa alkavaa viikonvaihdetta ja poimijoita. Ei tässä muuta pelätä kuin hiostavaa hellettä ja sen laiskuutta lisäävää vaikutusta.


Näin eilen telkkarista, miten thaimaalaiset haravoivat seisaaltaan mustikkaa suuriin saaveihin. Onkohan noita välineitä kaikissa marketeissa? Voisin ostaa puolukan poimintaan, jos jostain löydän. Olen muuten aika hidas (laiska) poimija ainakin vaimooni verraten, sillä selkä on jäykkä enkä minä pidä helteestä. Minulla on huonoja kokemuksia marjastamisesta, mutta aina marjoja on saatu talven tarpeiksi.

Katselin eilisellä metsäreissulla miten, joku oli jättänyt tai sitten vain unohtanut kenkänsä lepänoksaan. Oliko se vahinko, vai tarkoituksellako on jättänyt nuo kengät oksalle. Olisin ne saattanut siitä korjata parempaan talteen, mutta kun eivät olleet minun kokoani, niin siellä roikkuvat vieläkin, ellei joku toinen niitä ole vienyt.

torstai 1. elokuuta 2013

Ajan rattaissa

Poimulehti
On kulunut jo useita vuosia siitä, kun sain jäädä eläkkeelle. Päivät muuttuivat paljon koska minulla ei ollut kellokorttia, vaan aloitin aamulla ja työaika saattoi jatkua hyvinkin myöhään. Eläkeläisenä se on vähän samalla tavalla, sillä harrastukset voi aloittaa aikaisesta aamusta ja jatkaa niitä kunnes uni voittaa.

Valokuvaamisen harrastuksen aloitin vuonna 1957, jolloin kuvasin 6 x 6 filmille Dacora Dignalla. Sama vuonna aloin itse kehittää filmit ja tein kuvista pinnakkaisvedokset. Vuosikymmenen vaihtuessa -60 lukuun vaihdoin kinofilmikameraan ja silloin piti hankkia suurennuskone, sillä ei kino negatiivista enää voinut pinnakkaisia tehdä, kuin arkisto käyttöön. Monia vaiheita on valokuvaus harrastuksessa ollut, tärkeintä on mielestäni se ettei se ole keskeytynyt juuri lainkaan. Mitähän olisi nyt tilalla, ellei valokuvaaminen jatkuisi eläkeläisenäkin? En minä sitä tiedä, mutta kuvausharrastus on antanut sysäyksen myös moniin muihin harrastuksiin, kuten luonnon seuraaminen, lukemiseen, tietokoneisiin, yhdistystoimintaan. jne.

Joskus tulee ajatelleeksi, mitä oikein kuvaan. Joku sanoo kuvaavansa kaikkea, mikä liikkuu. Niin teen minäkin, mutta paljon kuvaan myös sellaista, joka pysyy tiukasti paikallaan. Aika kuitenkin liikkuu ja monille vanhoille valokuville annan nyt suuremman merkityksen, kuin vuosikymmeniä sitten.
 
Valokuvaus on auttanut olemaan avoin ja näkemään, mutta myös kokemaan. Päivittäin etenemme ajassa pois jostakin, kohti tuntematonta tulevaisuutta.