torstai 31. lokakuuta 2013

Kun ranta on riitteessä

Vene on kääntöpisteessä!  301. haaste

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Omenan hahmo


Lokakuisena iltapäivänä vesipisara roikkuu Makamik omenan leuan alla. Kevyt tuuli ei saa vesipisaraa siitä putoamaan, ei vielä, mutta kyllä se kohta tuosta tipahtaa.
Koristeomeneapuun hedelmä on kurttinen ja pieni, eivät edes linnut sitä kelpuuta ruuakseen, niin hapan se on. Hedelmä saattaa roikkua siinä vielä ensi keväänä, kun uudet punaiset kukat täyttävät puun. Pakko sen on kuitenkin aikanaan lahota, mutta vielä ei ole sen aika.

Ruskeat valmiuslaukut

Kamerat

Linkit: Samat kamerat  Makrohaaste 119

tiistai 29. lokakuuta 2013

Tänään on puolipilvistä

Onneksi se säätiedotuksessa viime yölle luvattu myrskytuuli meni ohitse. Sadetta kyllä saatiin ihan kohtuullisesti. Vesisade ei olekaan pahasta, sillä puroissa ja järvissä vesipinta on melko alhaalla. Ensilumi tuli ja sen sulaessa koivuista lähtivät viimeisetkin lehdet. Maisema on nyt syksyinen, jopa vähän kurainenkin ainakin hiekkateillä ja paljon kuljettavilla poluilla.
Luonnossa on aina kuvattavaa, eikä luonto ole koskaan ankea, mutta lumettoman talven vähästä valosta voi tulla synkkyys ihmismieleen.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Makuasioista

Virallisia ravintosuosituksia pitäisi varmaan noudattaa, mutta mikä niitä kaikkia muistaa, vaan syö mitä mieli tekee. Punaisen lihan osuus on suomalaisessa ruokavaliossa kasvanut suureksi, joten sitä ei enää pitäisi lisätä, ihan vain ympäristöllisistäkään syistä. Kalaa voisi syödä enemmän, mutta kun ei itse kalasta, se on kaupassa jopa lihaa kalliimpaa. Marjoja ja sieniä kasvaa lähimetsissä lähes rajattomasti, ainakin omaan tarpeeseen riittävästi, niitä on tullut kerättyä. Vihanneksien ym. viljelyyn on omalla tontilla hyvin tilaa, mutta on se vain niin, että ammattiviljelijän tuottamaa laatua on vaikea saavuttaa. Omalla pihan pienviljelyllä saattaa olla myös aika korkeat kustannukset.
Monia perusraaka-aineita on mielekästä ostaa torilta tai marketista ja säilöä niitä. Meidän perheessä on jo pitkänä perinteenä ollut hapankaalin valmistus. Huomenna on se päivä, jolloin taas hapankaaliverstas käynnistyy.
Hapankaalin resepti on yksinkertainen, kaali suikaleiksi ja happanemaan.  Liitän tähän linkin Kotilieden ohjeeseen, jos joku vaikka innostuisi hapankaalin valmistukseen:  http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/helppo-hapankaali
Kannattaa kokeilla, jos vaikka oppisi tuohon terveelliseen makuun.
Hapankaalista oppii helposti pitämään.
Päivitetty 02.11
hapankaali on valmistumassa 15 kg on tänään suikaloitu ja nuijittu.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Nyt odotetaan lunta

Talviaika tuli, mutta sää ei ole kovin talvinen, vaan puolipilvinen, aurinkokin näkyy ja on lämminkin. Tuskinpa koripaju enää kasvaa vaikka se on edelleen vihreä ja kurkottaa valoa kohden. Sää on mitä mukavin, mutta aika on kulunut kellojen rukkauksessa ja toinen hommaa on ollut, kun annoin kannettavan koneen ladata yöllä Windows 8.1 päivityksen. Hitaasti se koneelle meni, mutta näyttää kuitenkin onnistuneen.
Paljon en ole vielä uusiin ominaisuuksiin tutustunut, mutta tätä kirjoittaessa huomasin Suomen kielen oikoluvun tulleen myös tähän blogitekstin kirjoittamiseen. Samoin oikoluku toimii nyt Evernotessa ja  Sprinpadissa. Pöytäkoneessa minulla on edelleen seiska, vaikka se alkaa vaikuttaa aika antiikkiselta tähän uusimpaan verrattuna.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Huomenna ollaan talviajassa

  Kelloja siirretään taas ensi yönä takaisin talviaikaan. Kelloja siirretään tunti taaksepäin eli menneen kesän suuntaan  – klo 04:00 -> 03:00.
Jotkut uusimmat digitaaliset laitteet siirtyvät itse yön aikana uuteen aikaan, mutta asia kannattaa varmistaa aamulla ja siirrellä kaikki kellot uuteen rytmiin.
En tiedä onko tästä kellojen rukkaamisesta muuta hyötyä, kuin se, että kahdesti vuodessa pitää kaikki kellot täsmätä. Ympäristöä voi tarkkailla monella tavalla ja asioita voi olla huomioimatta, jos itse niin haluaa. Varsin kesäiseltä nyt näyttää, sillä maa on lumeton ja lämpöasteita on viiden paikkeilla.
Maassa on talvista vihreyttä, mutta oravan turkki harmaantuu.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kolme vanhusta

Zorki, Beidette ja Dacora Digna I

Numerokuvat 052  (3)

Siirrymme kohta talviaikaan

 Vuodenajasta riippumatta jokaiseen päivään liittyy kaikenlaista nähtyä. Jonkin rujon paikan kuvassa saattaa silti olla  jotakin kaunista.

torstai 24. lokakuuta 2013

Kiveen hakatut

Sanat

Valokuvatorstain 300. haaste

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tikut

Kolme tikkua

tiistai 22. lokakuuta 2013

Piilossa

Tarkoitukseni oli tarkentaa kurren silmään, mutta nyt kävi näin. Kamerassa oli valittuna koko alueen tarkennus eikä automaatti tajunnut, että minä halusin kuvata taustalla olevan oravan. Oravalla oli jonnekin niin kiire, ettei minulla ollut aikaa vaihtaa kameran asetuksia, tai käyttää käsitarkennusta. Onko etualaan tarkennettu kuva pilalla, vai onko se parhaimmillaan juuri tällaisena, se on kiinni katsojan mielipiteestä.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Varjokuva

  • Voin jakaa itse ottamiani valokuvia
  • Voin kirjoittaa siitä mistä tiedän jotakin
  • Voin luovuttaa sellaista, mitä minulla on
  • Voin tehdä hyvää itselleni toimimalla myönteisesti muita kohtaan

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pakkasaamuna


Lokakuisen aamun valkea hanki ja auringonpaiste saa luonnon näyttämään huhtikuisen aamun kaltaiselta. Ilma oin raikas ja yöllisen pakkasen jäljiltä järven rannassa on ohutta riitettä. Ei kuitenkaan kannata uskoa, että tässä ja nyt olisi pysyvän talven alku. En muista milloin, jos koskaan lokakuinen lumi olisi pysynyt maassa kevääseen saakka. Muutama lämmin päivä ja yö sekä syksyinen vesisade, niin palaamme jälleen pimeään syksyyn.

Tällainen alkutalven kirkas sunnuntai on kuitenkin oiva sää kävellä metsässä. Jos puheradiosta kuulemani ohjelma pitää paikkansa, voi metsässä kävely ilman sen kummempaa tarkoitusta vastata muutamia lääkärin määräämiä ihmepillereitä. Tässä kuten niin monessa muussakin asiassa on avuksi, kun voimakkaasti uskoo kuulemaansa ja vähän itseensäkin.

lauantai 19. lokakuuta 2013

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensilumi

Lumi tuo valoa talveen
Valokuvatorstain 299. haaste (VALO)

torstai 17. lokakuuta 2013

Huolimattomuutta ja viitseliäisyyttä

Jokin motivaatio pitää olla ihmisellä, joka kantaa tietonenäytön kauas metsään. Lähellä ei ole autotietä, joten kantomatka on ollut melko pitkä. Minulla olisi käytöstä poistettu keskusyksikkö, mutta olen niin laiska, etten todellakaan kantaisi sitä tämän naytön luokse. Eipä siellä toki metsän jäniksillä ja oravilla ole sähköäkään millä konetta voisivat käyttää.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

tiistai 15. lokakuuta 2013

Yöpakkasen jälkeen

Pakkenen tekee monia sellaisia asioita, joita ihminen ei taida.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Pihla

Metsässä
Taitaa talvi lähestyä. Maa on härmässä ja aamulla oli 6° pakkasta.

lauantai 12. lokakuuta 2013

perjantai 11. lokakuuta 2013

Keltainen on lokakuun väri

Lokakuu on joskus väritön ja harmaa, mutta toisin on tänä vuonna.

torstai 10. lokakuuta 2013

—Hetki unen ja valveen rajalla


Nyt eletään syksyä, hetkeä menneen kesän ja tulevan talven välillä.
Vuodenaika vaihtuu, muutos talvea kohti etenee päivä kerrallaan. Talviuni ei tule kaikille samalla hetkellä. Yksi  lehtikuusi on kellastunut ja nukahtamaisillaan, kun muut ovat vielä kesäisen vihreitä. Muutos ei pysähdy ikinä, vaikka se on joskus hidasta ja näkymätöntä. Kuitenkaan mikään ei sitä pysäytä, koska talvi on aivan varmasti tulossa.
HAASTE

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sadunomaista



— Apuva! Merirosvot nousivat öljynporauslautalle jäämerellä!!



Makrohaaste 116

tiistai 8. lokakuuta 2013

Päivän kuva

Soilikki
Valokuvata voi silloin kun haluaa, tai olla kuvaamatta. Valo ja aika ovat minulle sopivat juuri nyt.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaunis kesä muistetaan

Syysväri katoaa, kun lehdet varisevat puista maahan
Kauniit syyspäivät ovat jopa mukavampia, kuin kuuma kesä. Tänä vuonna kesästä sai nauttia sillä lämmön, sateiden ja auringon suhde oli kohdallaan. Saimme jokainen nauttia kukkivasta kesästä ja lämpöisistä vesistä. Puutarhakin kukoisti, vaikka sitä ei hirveästi kastellutkaan. Syksyn sadonkorjuun aika oli kuiva jaoten kasvikset voi korjata hyvälaatuisina talteen. Hallattoman syksyn marjasato oli riittävä, mutta sienien osalta keruutulos oli huono. Voi olla, että vaimoni ja minä etsimme sieniä vääristä paikoista.

Kesästä jäi mieleen mukavia muistoja, joita täydentää ihanteellinen syksy. Tästä eteenpäin talvi tekee tuloaan, seon  jo muutamien askelten päässä. Lokakuun lopulla siirretään kellotkin talviaikaan.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

LO itto

Nikon paljeloitto ja PK-13 loittorengas
Loitto on kameran lisäosa, joka liitetään kameran ja objektiivin väliin. Loitto muuttaa objektiivin tarkennusaluetta niin, että objektiivi pystyy tarkentumaan normaalia etäisyyttä lähemmäs. Loitonnuksesta on hyötyä kuvattaessa pieniä kohteita ilman kallista makro-objektiivia.

Loittorenkaita on eri pituisia eri objektiivien kanssa käytettäväksi ja eri tarkennusetäisyyksien saavuttamiseksi. Paljeloitossa loitonnuksen pituutta voi muuttaa portaattomaksi. Loitonnuksen lisääntyessä samalla polttovälillä suurennussuhde kasvaa, ja objektiivin valovoima alenee.

Monet uudet loittorenkaat sisältävät sähköisen yhteyden objektiivin ja kameran väliseen tiedonsiirtoon. Kuvassa olevat loittoni ovat Nikonin vanhoja, mutta käyttökelpoisia vehkeitä, ilman mitään automatiikkaa. Jos tätä vertaa Micro Nikkoriin tai vaikka edullisiin automaattisiin loittorenkaisiin, niin helposti nämä saavat vain museoarvon. Kuitenkin käyttö on helpompaa digi rungolla, jossa voi huoletta haarukoida erilaisia valotuksia. Ennenvanhaan jokainen filmiruutu maksoi, nyt muistiin tallentuvalle sulkimen räpsähdykselle ei tarvitse hintaa laskea.

LO haaste

lauantai 5. lokakuuta 2013

Numeron etsintää

Numero 44
Haastenumeron löytäminen on joskus tuskallinen prosessi, mutta siinä sen viehätys piileekin. Jos numero olisi aina heti silmien edessä ei siitä kokisi mitään erityistä iloa. Olisi vain kuvattava joku kirjan sivunumero ja siinä se sitten on. Minulle ei numeron 44 avautuminen ollut ollenkaan helppo tävä, mutta sitten näin parkkipaikalta lähtevän Volvon. Nappasin auton perästä kuvan. Kuljettaja ei tainnut huomata kuvaamistani, joka olisi häntä varmaan kummastuttanut. Miksi joku haluaa tallentaa kamerallaan rekisterinumeron? Auton tunnistamisen välttämiseksi leikkasin rekisterikilvestä näkymään vain nuo haastevastaukseen tärkeät viimeiset numerot.

torstai 3. lokakuuta 2013

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

tiistai 1. lokakuuta 2013

Talveen on vielä matkaa

Lokakuu on alussa, mutta syksy jatkuu todennäköisesti ainakin tämän kuukauden, ehkä vielä pitkälle marraskuussakin. Talven alkuna pidetään sitä, kun vuorokauden keskilämpötila laskee nollan alapuolelle. Puiden lehvistö harvenee ja värikirjo kasvaa, kunnes puut ovat lehdettömiä. Keskisuomen ruska ei ole tänä syksynä kovin värikäs, sillä yöhallat eivät ole juurikaan lehtiä värittäneet. Pihlajissa on vielä jopa lähes vihreitä, on myös keltasävyisistä aina punaisiin saakka. Onko se maaperästä ja ravinteista kiinni, miten väritys vaihtelee.
Sen verran ulkolämpötila on alentunut, että taloa on pakko lämmittää, muuten voisi varpaita palella. Sähkölämmitteisessä talossa ilmalämpöpumppu on hyvä ratkaisu, joka on toistaiseksi antanut riittävästi lämpöä asuintiloihin. Kosteissa tiloissa on tietenkin lattialämmöt olleet jo pitkään kosteutta torjumassa.