Kivipedin kolhimat

Heräsin aamulla, enkä suinkaan ollut levänneen oloinen, vaan jäsenet olivat puutuneet, ja paikkoja kivisti. Muistelin olenko nähnyt yöllä jotakin unta, vai mistä epämukava olo johtuu. Vähitellen mieleen palautui, että jossakin vieraassa paikassa olen yöni viettänyt. Taivalsin yksin autiomaata, mutta auringon laskiessa löysin keitaan, jossa pysähdyn puun alle ja siihen väsyneenä nukahdin.

Aamuyöllä heräsin, koska tunsin itseni nälkäiseksi ja janoiseksi, mutta minulla ei ollut vettä, ei ruokaa. Huomasin että puu, jonka alla lepäsin oli hedelmäpuu. Sen latvassa keikkui muutamia herkullisen näköisiä kypsiä hedelmiä. Mitenkään muuten en niitä sieltä saa, kuin kiipeämällä korkealle, lähelle latvusta. Pääsin kuin pääsinkin puuhun ja kurkotin oksaa, ja niin sieltä putosi pari suurta syötävää hedelmää maahan.

Olin onnessani kun selvisin vielä ehjänä alas puusta. Söin hedelmän, vähän toistakin. Pian taas nukuin syvästi. Saattoi niissä hedelmissä olla jotakin huumaavaa. Unessa sain toivoa jotakin, ja minä tietysti halusin koko hedelmällisen keitaan itselleni, maan joka tuotti noita ihmeellisiä etelän hedelmiä. Toivon myös riittäviä vesisateita ja vesivarastoja, sillä ilman vettä mikään ei puutarhassa kasva.
Monipuolinen oli toiveideni lista, halusin myös suuren joukon työväkeä, ja kaiken sen minä olin pian saava.

Heräsin aamulla, mutta olin kotona, omassa sängyssäni, eikä hedelmätarhasta ollut mitään tietoa, ei edes alkeellisinta karttaa. Oli vain muhkurainen patja, siinä rullalle kiertyneet lakanat, ja lihakseni ja luuni, kuin kivipedin kolhimat. Niin vähän muistin yöllisen unen tapahtumista, että en olisi tämänkään vertaa voinut kirjoittaa, ellei pakinaperjantain haaste olisi minua muistuttanut.

284. Kivipedin kolhimat