maanantai 18. marraskuuta 2013

Eino-myrsky


Nimipäiväsunnuntain aamuna oli kovanlainen tuuli, joka yltyi myrskyksi saakka. Kello yhdeksän aikaan katkesi sähkö ja niin sain viettää nimipäivää Eino-myrskyn hämärässä. Sähkötön aika kesti kaikkiaan vähän yli 28 tuntia. Nyt taas valot palavat ja koneet toimivat normaalisti.

Pakasteessa olevat tuotteet vähän surettivat, mutta jääkaapin sisältö ei niinkään, sillä ulkona oli suunnilleen sama lämpötila kuin jääkaapissa.
Myrskylyhty oli tarpeen

Valottomuus oli oikeastaan mielenkiitosta, sillä varastossa oli myrskylyhty, lamppuöljyä ja paljon kynttilöitä. Sähköttömyys toi elävästi mieleen ajan 60 vuotta sitten, jolloin kotiin saatiin sähkö, eikä koululäksyjä tarvinnut lukea sen jälkeen öljytuikun valossa. Oikeastaan joitakin kertoja kuukaudessa voisikin viettää sähköttömän kynttilä iltapuhteen ihan vain vapaaehtoisesti ilman töllötintä tunnelmoiden.

Onneksi nyt ei ollut kova pakkanen, vaikkei tuo olisi meitä haitannut, onhan talossa varaava takka ja koivupuilla saa saunan lämpenemään. On myös puuhella, jolla oli mukava keittää pannukahveet, ja laittaa ruokaa. Radiota voi kuunnella paristoradiolla, mutta telkkarille ei ollut varavoimaa. Lämmintä vettä säännöstelemällä se pysyi varaajassa katkon ajan melko lämpöisenä.

Kannettavissa tietokoneissa oli akkuvirtaa, mutta nettiin en päässyt, sillä ainut nettiyhteys olisi tarvinnut sähköä. Illalla ja yöllä oli hyvä ulkovalaistus, josta piti huolen pilvettömällä taivaalla loistanut hopeinen täysikuu.

Sähkökatkoksiin on syytä varautua, sillä aina joskus tällaisia sattuu. En minä tosin kyllä muista, että meiltä olisi koskaan aikaisemmin ollut sähkö poikki muutamia tunteja kauempaa. Me nykyihmiset olemme yllättävän paljon riippuvaisia sähkövirrasta, joten tulee mieleen, mitä jos jokin syy katkaisisi sähkön useiksi vuorokusiksi, jopa viikoiksi, siinä olisi vitsit vähissä tavallisella tallaajalla. Pitkän sähköttömän ajan kestäminen maaseudun karjatiloilla, voi olla tämänkin Eino-myrskyn johdosta tuiki tukalaa, ellei varalla ole isoa traktorikäyttöistä agregaattia. Sähkölinjat olisi hyvä saada suojaan maan alle, mutta sepä ei olekaan niin helposti tehty.
—Myrskyn jälkeen on tyyni sää
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti