Valokuvaajan elämä on kuin buddhalaisen munkin. Molemmat etsivät sitä täydellistä hetkeä, sitä yhtä ainoaa oivallusta, joka kirkastaa kaiken. Valokuvaaja vain tekee sen kameran kanssa, munkki taas istuintyynyllään.
Ensin on tyhjyys. Muistikortti, joka odottaa kuvaa, kuten tyhjä mieli ennen meditaatiota. Sitten alkaa etsintä. Kohteen löytäminen on kuin puutarhan haravoiminen – jokainen kivi, jokainen lehvä tai sieni tarkastetaan huolella. Kun kohde on löydetty, alkaa varsinainen työ: keskittyminen, hengittäminen, kohteen näkeminen.
Valokuvaaja on kuin tarkka-ampuja, joka odottaa ratkaisevaa hetkeä painaa nappia. Sekunnin murto-osa, ja kuva on otettu. Mutta ennen sitä on oltava täysin läsnä, tietoinen jokaisesta yksityiskohdasta. Kuten munkki, joka istuu meditoiden ja havainnoi jokaista ajatusta, joka nousee hänen mieleensä.
Valokuvaus onkin ennen kaikkea meditaatiota. Se on matka sisimpään, jossa kohtaamme itsemme ja maailman uudesta näkökulmasta. Se on taidetta, filosofiaa ja tiedettä yhtä aikaa. Se on tapa nähdä kauneus, joka on kaikkialla ympärillämme, jos vain osaa katsoa.
Mutta kuten kaikessa, myös valokuvauksessa on tärkeää löytää tasapaino. Tekniikka on tärkeä, mutta se ei yksin tee kuvasta hyvää. Samoin kuin meditaatiossa ei ole kyse vain istumisesta ja hengittämisestä, vaan myös siitä, että päästää irti ajatuksista ja tunteista.
Joten seuraavan kerran kun otan oman Nikonini käteen, yritän muistaa: ole läsnä, keskity, hengitä. Ja kun painan laukaisinta, annan sen olla kuin mukin huokaus – täydellinen, ohikiitävä hetki joka tallentui muistikortille.
Valokuvaus ja meditaatio ovat läheisiä sukulaisia. Molemmissa haetaan keskittymistä, läsnäoloa ja täydellistä hetkeä.
Omasta kokemuksestani tiedän kaiken tämän, mutta muistanko, otanko nämä asiat huomioon kuvatessani? Jos kaikki olisi selvää niin minulla olisi paljon hyviä kuvia. Yritän saada aikaan minimalistisia kuvia mahdollisimman vähistä elementeistä, jospa samalla voisin oppia meditatiivista valokuvausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti