lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ja se oli kylmää kyytiä

Palelu on hyvä varoitus, että pitää pukeutua paremmin tai hakeutua lämpimämpään paikkaan. Joskus sitä ei voi välttää, mutta usein ne kokemukset ovat omia valintoja, joskaan aina ei ole valinnanvaraa.
Kasvosuojus

Omakohtaisesti pahimmat palelukokemukseni ovat viidenkymmenen vuoden takaa. Minulla oli vuonna 1962 hankkimani Jawa moottoripyörä ja olin silloin työssä noin 50 kilometrin päässä kotoa. Talvisin ajoin aina viikonvaihteessa tuon matkan moottoripyörällä kotiin. Joillakin kerroilla pakkasta oli reilut 20°, mutta mentävä oli. Sen aikaisilla varustuksilla, kuonokoppa huurussa ja kädet ja polvet jäässä, piti olla todella kovasti Äitiä ikävä, koska lähdin tuon pitkän matkan ajamaan.

Toiset kylmänkestävyyttä koettelevat kokemukset ovat samalta vuosikymmeneltä, jolloin istuin kylmäkoppisen Deutz 40 traktorin kyydissä hyvinkin pitkiä ajomatkoja. Se oli talvea 1963-64. Ei ollut herkkua sekään työ, mutta silloin syntyi nuorenmiehen päässä ajatus, että nämä hommat eivät sovi minulle, vaan on lähdettävä koulun penkille, jotta pääsisin ulkotöistä lämpimämpiin hommiin.

Todella kylmän tarinan olen kuullut Ylä-Savolaiselta isännältä.
—Lähdimme emännän kanssa iltakylään tuohon salmen takana olevaan naapuriin. Oli maaliskuuta jäät eivät olleet enää oikein hyviä, mutta potkukelkalla ylitimme salmen iltasella. Pakkanen kiristyi yöksi ja oli aika pimeää kun palasimme kotiinpäin. Lähellä kotirantaa jää petti ja molemmat olimme veden varassa. Sinne se kelkkakin upposi. Onneksi pääsimme avannosta, mutta pakkanen paukkui ja olimme litimärkiä, hän muisteli kokemaansa.

— Vaatteet jäätyivät, mutta pääsimme omaan pihaan onnellisina, kun selviydyimme. Todellinen vaaratilanne odotti vasta omalla kotiovella. Talossa ei ollut ketään ja ulko-ovi oli lukossa. Avain oli taskussani. Silloin meitä paleli niin, kädet olivat kohmeessa ja ne tärisivät. En saanut avainta lukkoon ei sitten millään osunut, kun oli pimeääkin. Sitten kun sen sain paikalleen lukon reikään ei käsissä ollutkaan puhtia vääntää, jotta lukko aukeaisi. Siinä oli kuolema lähellä, paljon lähempänä, kun siellä avannossa ollessa. Viimeisillä pinnistyksillä se sitten onnistui ja olimme kodin lämmössä, hän muisteli kokemaansa.

8 kommenttia:

  1. Olipas kylmiä juttuja, pitääkin hypätä pyjamasta päivävaatteisiin, alkoi niin viluttamaan!

    VastaaPoista
  2. Monipuolista paleltumiskokemusta! Oikeita riiviöitä nuo mopot ja moottoripyörät, päähän siinä kyydissä pakkasella menee umpijäähän. Tuo viimeinen juttu on hyvä ja opettavainen juttu niistä heikoista jäistä. Voisi tehdä vaikka televisioon varoittavan tietoiskun. Tuntuu olevan katoavaa kanasanperinnettä tämä hekkoihin jäihin putoaminen ja niistä kertominen. Kyllä kai vieläkin ihmiset putoavat jäihin ja jokunen vuosittain sinne avantoon menehtyykin? Varoituksen san on aina paikallaan.

    VastaaPoista
  3. Onni on monesti myötä noissa onnettomuuksissa. Nyt sen sai kokea avantoon pudonnut.

    VastaaPoista
  4. Kun on kerran jäihin pudonnut (kuten olen), ei tee mieli toistaa kokemusta. Kerralla meni oppi päähän, sen verran kammottavalta se tuntui. Ikääkin on karttunut: tuskin jäänaskaleista mitään apua olisi, kun en jaksaisi ponnistella kylmästä vedestä ylös. Kiitos varoituksen sanasta.

    VastaaPoista
  5. Hurja muisto! Mutta juuri näistä syntyy elämän pieniä suuria kertomuksia.:)

    VastaaPoista
  6. Kamalaa on paleleminen, ja kuolemanvaarallista jopa! Huh, onneksi kävi hyvin lopulta.
    -Vaan mitäpä kertomista siinä on, että aurinko paistaa ja kaikki on ihan kivaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta pakinasta. Mitä sille Jawalle myöhemmin tapahtui?

    VastaaPoista