sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tänään

Kaunis sunnuntai aamu innoitti ihmiset ulkoilemaan. Monella oli mukanaan koiria, joku ulkoilutti perhettään, mutta oli meitä kameranulkoiluttajiakin liikkeellä. Palokkajävellä oli paljon kalastajia kairoineen ja pilkkeineen. Sieltä tuli yksi rouva, joka kamerani huomattuaan kertoi jäällä olevan myös joutsenpariskunnan. En kuitenkaan lähtenyt jäälle bongaamaan tuota pariskuntaa, sillä kevään mittaan on tulossa monta kaunista arkiaamua, jolloin joutsenia löytyy kuvattavaksi monista sulapaikoista.
Parasta kuitenkin on, kevään tulo!

1 kommentti: