perjantai 10. elokuuta 2012

Laurin päivänä

Vanhan perimätiedon mukaan viimeistään Laurin päivänä alkaa elonkorjuu. Ehkä tänä vuonna sato valmistuu vähän normaalista jäljessä sillä en tänään nähnyt ainuttakaan puitua peltoa vaikka noin sata kilometriä ajelin Jyväskylän ympäristössä, tosin pohjoispuolella. Ohrapellot näyttävät olevan aika laikukkaita, osa viljelyksiä on kärsinyt kesän ylimääräisistä sateista. Kaura on vielä kovin vihreää, eikä sen puintiaika ole vielä lähelläkään.
Pääskyset kokoontuvat näinä aikoina laumoihin ja valmistautuvat muuttamaan etelän maihin. Elokuussa nähdään paljon tähdenlentoja, niin varmaan nytkin, jos vain pilvet eivät haittaa niiden tarkkailua. Näin Laurin aikaan pelätään hallaa ja lähellä nollaa käytiin viime yönä, mutta ei sentään sen alapuolella. Koko päiväkin on ollut aika viluinen sillä lämpötila on pysynyt 12 – 13 asteen lukemissa. Kun nyt ohi Laurin päästiin pakkasitta, niin lämmintä pitäisi piisata aina Mikkelinpäivään saakka.
Viluinen kärpänen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti