Lähiluonnossa

Maassa on muutaman millin kerros valkoista härmää. Se saa päivän näyttämään aivan erilaiselta, kuin se oli vielä eilen, jolloin maa oli tasaisen musta. Pilviverho on aivan kattava, en huomannut ainuttakaan auringon pilkahdusta. Lohduttavaa on silti tietää, että aurinko on jossain pilvien yläpuolella. Yhden asteen pakkanen tuntuu tulettomalla säällä lämpimältä, vaikka se ei ole juuri mitään verrattuna Australian +43° lämpöön. Melko paljon säätilassa on eroa eri puolilla maapalloa.

Kävelimme tänään viisivuotiaiden lasten kanssa metsässä reilun tunnin ajan. Luonnossa on nyt mukava liikkua, kun maa on hieman kohmeessa eikä lumi tee kiusaa. Lapset löytävät metsässä ihmeellisiä asioita. Pelkästään kannolla istuminen on heille elämys. Kivien takaa kurkistava juurakko saattaa näyttä Mörri Möykyltä tai muumien Nuuska Muikkuselta, joka katselee pensaikosta sopivaa ongenvapaa.

 

Ainut haitta on se ettei lähiluonnossa helposti pääse sellaiseen paikkaan, jossa liikenteen ääni ei kuuluisi. Eihän tuollaisesta tasaisesta hurinasta juuri haittaa ole, mutta olisi se mukava, jos saisi kuunnella pelkää puiden hiljaista huminaa. Lintuja ei tähän aikaan vuotta tapaa ollenkaan, joten linnunlaulua pitää kuunnella vasta keväällä.