perjantai 29. elokuuta 2014

Epävakaa elokuu


Elokuu on kohta lopussa, sillä ensi viikolla on jo syyskuu. Säät ovat olleet pitkien helteiden jälkeen todella sateisen syksyiset. Jotenkin ilmasto on muuttunut. Ainakin siitä on tullut epävakaampi, mitä sen on totuttu olevan. Ei yksin ilmasto, vaan myös koko maailma ja Eurooppa on muuttunut epävakaaseen suuntaan. Kaikkien valtioiden tavoitteesta ei mikään ota selkoa, kun rajoja siirrellään kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta. Valtiolliset ilma-alukset lentävät pienistä rajaloukkauksista piittaamatta. Sotilasliitot ja erilliset valtiot kohottavat puolustusvalmiuttaan. Kaupankäynti valtioiden välillä kärsii erinäisistä pakotteista ja niiden vastapakotteista. Ei kukaan osaa ennustaa mitä tulossa on. Voi olla, että sään ennustaminen on sittenkin helpompaa, kuin valtioiden välisten selkkausten ennustus. Millaista on uutistarjonta kuukauden kuluttua, sitä emme tiedä, mutta toivoa sopii, että päättäjillä ei ole järki jäässä.

1 kommentti:

  1. Toivotaan hyvää satoa kuitenkin, että olisi ensi talvena ruokaa.

    VastaaPoista