tiistai 27. tammikuuta 2015

Ääniongelmia

Äänien kanssa voi olla erilaisia ongelmia, yksi sellainen, kun ihmisen kuulo jostakin syystä heikkenee. Ensimmäinen ongelma on josta kuulon aleneman huomaa, kun vaimon kanssa tulee sanailua siitä millä voimakkuudella televisiota kuunnellaan. Mikä on minulle sopiva äänentaso on hänelle liian kova ja päinvastoin.
Minulla on langattomat kuulokkeet, mutta niidenkin kanssa on ongelmia, koska äänien pitää kuulua myös TV:n kaiuttimista. Jos äänen lähtötaso on vaimon mieleinen se ei riitä puhtaan äänen saamiseen kuulokkeista. Monesti langaton yhteys kuulokkeisiin vielä katkeilee.
Yksi vaihtoehto on käyttää langallisia tasokkaita kuulokkeita, sen kokeilen, kun saan riittävän pitkän jatkojohdon. Toinen vaihtoehto on siirtyä laadukkaampiin langattomiin kuulokkeisiin. Kolmas vaihtoehto on tutkia kunnolla millainen kuulotaso on. Sen päätöksen olen tehnyt, kun varasin ajan kuulontutkimukseen. Kuulo on niin tärkeä aisti, että on hyvä tietää millaisesta ongelmasta oikein on kyse. Voi olla, että valintani olisikin laadukkaan kuulokojeen hankinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti