lauantai 22. tammikuuta 2011

Kaksituksin

Meillä ihmisillä on normaalisti käsiä parittain, mutta joillakin saattaa käydä niin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen puuhailee. Siitä ei kuitenkaan voi käsiparkaa syyttää.

Ihan mielenkiinnon vuoksi voi ajatella miten hankalaa olisi, jos luoja olisi suunnitellut ihmisestä yksikätinen. Olisi silloin kaikki muutkin asiat aivan kummallisia, Veistä ja haarukkaa olisi käytettävä vuoron perää. Toisella kädellä ei voisi pidellä kiinni puupalikasta, toisen käden hallitessa vuolupuukkoa. Missä kohtaa kehoa se ainut käsi olisi, ehkä se olisi kuin norsulla kärsä.

Joku uskonto rankaisee varkaudesta käden menettämisellä, se on hyvin julmaa, kun näin tuomitaan. Monet ihmiset ovat menettäneet toisen kätensä sodassa tai muissa onnettomuuksissa, mutta se on vähän eri asia. Jonkinlainen käden korvike on useammilla kätensä menettäneillä. Joillakin se on koukku, joka toimii kätevästi, kun on sen kanssa oppinut elämään.

Joskus sitä yksikätistä elämää voi ihan huvikseen harjoitella, vaikka pitämällä toisen käden selän takana tai omassa taskussaan. Ei pidä sitten ainakaan lähteä huonolla talvikelillä liikenteessä törttöilemään, tuskin edes hiihtämään yhdellä sauvalla. On se uskottava, että vaikeaa olisi yksikätisen elämä, joten olkaamme onnellisia, kun saamme pitää ystävää käsitä, ja olla muutenkin kaksituksin.

6 kommenttia:

  1. Minulla oli yks tuttu kaveri, jolla oli vaan yksi käsi. Se polki fillarilla Hesasta Lappiin, Kaunispään huipulle, sieltä Ustjoelle ja ties vielä minne ja palasi Rovaniemelle. Oppii sitä moni veneilijäkin yhdellä raajalla tulemaan toimeen.
    Ihminen se on sopeutuva eläin.
    Ja oikeassa olet; kaksituksin se on paremmin.

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä olisi hankalaa, jos ihminen olisi luotu yksikätiseksi: miten sitä ajaisi autoakaan ja puhuisi toisessa kädessä olevaan kännykkään. Ei onnistuisi. Mutta tuo varkaan toisen käden menettäminen ei juuri haittaa, voihan hyvä varas varastaa yhdelläkin kädellä.
    Olemme siis onnellisia kaksikätisinä!

    Kaiken kaikkiaan hauska pieni pakina. Tykkäsin kovasti. Tuota rataa lisää!

    VastaaPoista
  3. Viisas pakina. Yritin mutta ei onnistunut edes blogikommentin lähettäminen hiirettömällä läppärillä yksikätisenä. Pitää siis olla kaksituksin ristissä tyytyväinen.

    VastaaPoista
  4. Peikko on nähnyt sellaisia rosvoja, joilla on vain yksi käsi... mutta ei ne olleet oikeita, vaan koneita. Olisi niillä voinut olla toinenkinkäsi, jolla ne olisivat voineet sanoa päivää ja kaivella ihmisten taskuja.

    VastaaPoista
  5. Luulen, että jos ihminen olisi yksikätinen, nokka olisi mahdottoman pitkä ja sitä voisi käyttää käden apuna.
    Hmm, olisiko se sitten hauskan näköistä?
    Olisi!

    Muutaman kerran olen yksikätisenä joutunut olemaan ja se on kyllä hankalaa. Heitäpä pyykkiä narulle kuivumaan yhdellä kädellä. Tiskaaminen yhdellä kädellä, kamalaa. Astiat karkaavat altaassa tiskiharjan tieltä.
    Sukkien vetäminen jalkaan yhdellä kädellä.

    Hui, onneksi molemmat kädet ovat paikallaan ja kunnossa.

    VastaaPoista
  6. Kyllä kaksituksin on kaikin puolin mukavampaa

    VastaaPoista