perjantai 30. syyskuuta 2011

Keppiä vai porkkanaa

Liikunta, syöminen, terveelliset elämäntavat, niistä tiedotusvälineet paasaavat eivätkä suotta. Jostain syystä ihmisistä on tullut laiskoja, sillä jalkojen päällä olemme vain pienen osan valveilla oloajasta. Suurin osa päivästä kuluu istuen. Telkkarista on tullut aikamoinen orjuuttaja, joka tahtoo vetää takamuksen sohvaan ja tunnit toisensa jälkeen kuluvat sitä tuijottaen. Mainoskatkojen aikana sentään noustaan sen verran liikkeelle, että polku jääkaapille pysyy avoimena.
VIIKON 40 KUVA
 HAASTA YSTÄVÄSIKIN!
Jotenkin on kyettävä motivoimaan itselleen uusia aktiviteettejä. Ehkä yksi parhaista on tietoisesti panna telkkarille huppua silmille ja suorastaan rajoittaa television katselua. Televisio saattaa passivoida vielä enemmän kuin tietokone, jolla sentään tehdään jotakin, kuten kuvien käsittelyä, kirjoittamista tai sitten yhteydenpitoa lähellä ja kauempanakin olevin ystävien kanssa. Pitkien kirjeiden kirjoittaminen tuttavapiirille olisi mukavaa, mutta se tahtoo jäädä siksi, että harvoin niihin kirje postauksiin saa palautetta. Ehkä olemme tottuneet tänä tekstarien ja Facebookin aikana minimoimaan viestintämme muutaman sanan mittaiseksi.

Muutos ei tapahdu ilman innostusta, ja pientäkin innon ilmausta on ruokittava ja saatava se vahvistumaan. Askelet eivät saa olla pitkiä, sillä hosumalla ei saavuteta pysyviä tuloksia. Seurantaa on muistettava tehdä, sillä helposti hyvä päätös jää hoitamatta, ellei sisäinen omavalvonta ja kannustus toimi. Tavoitteeseen pääsy antaa kumman hyvä mielialan, joten jo sen takia kannattaa jatkaa aloittamallaan tiellä.

7 kommenttia:

  1. Tässäpä sitä kunnonkohennuspointtia meille kaikille. Hyvä kuva ja aihe viikonkuvaksi.
    pakko laitta vain blogin osoite kun itselläni ei ole vielä kuvaa eikä postausta haasteeseen. Mukavaa syksyä !

    VastaaPoista
  2. Jännä, että itse ajattelen tietokoneen passivoivan enemmän sillä televisiota katsellessa teen aina jotain muuta mitä en voi tehdä käsieni ollessa näppäimistöllä (silitän, virkkaan, piirrän,järjestelen paikkoja)

    Hyviä ajatuksia, hyvä kuva.

    VastaaPoista
  3. Porkkana onkin hyvä lisä, sekä raasteena,
    että freesattuna.
    Itse olen huomattavasti enempi tietokoneen
    ääreessä kuin television.

    Hyvä kuva. Popsi, popsi porkkanaa...

    VastaaPoista
  4. Loistava postaus! Kalamies on minun innoittajani. Tänäänkin hän sai tämän laiskimuksen ylös, ulos ja metsälenkille sieniä poimimaan! Sieniä, joita en ole koskaan voinut sietää. Marjassa olemme käyneet myös. Siitä tykkään kyllä. Muutoinkin hän on (onneksi) hurjan aktiivinen menijä, joten pakkohan sitä on yrittää ukkonsa perässä pysyä! ;D Minä en telkkua katsele kuin tunnin päivässä, aina en sitäkään. Tietokone on enempi se orjuuttava kaveri, mutta kuten sanoit, tässä sentään TEHDÄÄN jotain, eikä vain tuijoteta sokeasti jotain laatikkoa. :)

    VastaaPoista
  5. Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa... Harmi, että porkkana pistää, ainakin minulla, ihon kutiamaan, ei voi paljoa ainakaan poskeen pistellä. Kiva kuva.

    VastaaPoista
  6. Kyllä porkkana kelpaa..nami-nam.

    VastaaPoista
  7. Liikkua täytyisi, jos vaikka jo huomenna, tai sitten seuraavana päivänä...
    Porkkanan jaksaisin popsia vaikka heti!

    VastaaPoista