Elämäni kovin kisa

Kilpailun järjestäjä selitti reittiä kilpailuun osallistuville.

— Polun pituus on noin 5 kilometriä ja sen varressa on tehtävärasteja. Osa tehtävistä vaatii tietoa, osa taitoa, jota teillä kaikilla putkimiehillä on. Tulokseen vaikuttaa matkaan käytetty aika, sekä tehtävien suorituspisteet. Jos joku tehtävä jää kokonaan suorittamatta on kilpailu hylätty. Pyrkikää kaikki parhaimpaanne, sillä palkinnot ovat arvokkaat, ei yksin voittajalle vaan myös muille hyväksytyn suorituksen tehneille se tuottaa kunniaa.

Lähtöpaikalla oli 10 kanssa kilpailijaa, jotka lähtivät kiertämään yksitellen vaativaa tehtäväpolkua. Tunnistusta, arviointia taitavuutta, kestävyyttä ja voimaa. Monista hyvistä ominaisuuksista on apua  suoritukseen. Tavoitteena on hyväksytty ja suoritus ja tietenkin hamuan hyvää tulosta, voittoa.

Eivät ne ammattilaiselle kovin vaikeita tehtäviä olleetkaan, kunnes polulla oli korkeaksi rakennettu este.

—Esteet ovat voitettavaksi, totesi paikan valvoja.
Mahdollisuus on kiertää este, mutta siihen kuluu aikaa runsaasti, läpäistä este kulkemalla läpi labyrintistä tai kiipeämällä esteen ylitse. Kiertämisestä tulisi liian paljon sanktioita, joten ei niin, ei myöskään sokkeloon jossa kuluisi aikaa. Kiipeäminen on fyysisesti vaikea, mutta ehkä se on nopein vaihtoehto, Joten yli esteestä!

Se ei ollut ollenkaan helppoa, koska väsymys ja kilpailun jännitys painoi jo kehossa. Oli hikinen olotila janottikin. Nousu ylös askel akelelta, jännitti jopa vähän pelotti. Miten tämä on näin hankalaa selviänkö tästä mitenkään. Enää en jaksa eteenpäin, mutta paluukin on mahdoton. Olen jumissa ja voimat ehtyvät. Ei ole mitään turvaa olen yksin, kauanko tässä jaksan? Pakokauhu ja pelko saa jäsenet vapisemaan, putoaminen olisi kohtalokasta, sillä alla on rakenteita, joihin varmasti loukkaantuisi pahasti. Silmät painuvat kiinni ja.. Mielessä kulkee pikakelattu filminauha, siinä on koko menneisyys, myös tulevaisuus unelmat tavoitteet. Koko elämä vilistää silmissä. Nyt kaikki pysähtyi, tähänkö matkani päättyi?

Olin varmaan hölmön näköinen, kun vaimo tarttui heräävän olkapäähän ja muistutti: ”Tänään on sunnuntai aamu ja on Sinun vuorosi laittaa meille aamiainen”. Naamani vääntyi ONNELLISEN putkimiehen hymyyn, mutta miksi, siitä en koskaan kerro kenellekään.