Jäniksenhäntäsoppa

Luonnonystävä tuskin pitää koskaan metsästysasetta kädessään. Hän tarkkailee luonnoneläimiä niitä suojellen ja päättää itse mitä tekee ja mitä ei aio tehdä missään tapauksessa.

Tulee hetkiä jolloin elämä johdattaa kulkijan lähelle villieläimiä, mutta hän voi samoilla korvessa ja kankailla pitkäänkin tapaamatta ainuttakaan metsälintua tai nelijalkaista ystävää. Onko ihminen erinäisillä toimillaan tehnyt villin luonnon elämän hankalaksi?

Ihmisen on pakko erota asioista joita hän on aina rakastanut. Hän alkaa miettiä. Hän katsoo, tunnenko minä tällä hetkellä metsästäjän lihanhimon, vai toiminko itsekkäästi vain katsellen? Jos suojelu todella kuuluu toimintatapoihin, hyväksymme asian ja antaen riistan elää rauhassa.

Häränhäntäsoppa on maukasta, hyvää ruokaa, mutta jäniksen tai rusakon häntä, se on niin pieni töpöhäntä, ettei siitä kunnon soppaa synny.

Vanha kansantarina kertoo miksi jänöjussilla on töpöhäntä:

”Kauan kauan sitten jäniksellä oli pitkä häntä. Eräänä päivänä jänis poimi mansikoita, kun kettu tuli vastaan ison porkkanan kanssa. Jänis kysyi:
— Mistä olet noin ison porkkanan saanut? Kettu sanoi,

—Tuolta Isännän viljelmistä.

Jänis kiitti tiedosta ja lähti hakemaan porkkanoita. Kun hän oli isännän pellolla, jänis kiskoi maasta ison porkkanan. Isäntä huomasi jäniksen. Jänis lähti karkuun. Isäntä sai kiinni jäniksen hännästä ja repäisi hännän poikki ja siitä lähtien kaikilla jäniksillä on ollut lyhyt töpöhäntä.”