torstai 22. elokuuta 2013

Juustokuu



Sunnuntai iltana oli kirkas sää ja siksi tuli kotipihalta kuuta kuvattua. Vielä se ei ollut aivan täysikuu, sillä vasta eilen se oli komeimmillaan, mutta pilven takana. Hyvä, että tuli sunnuntaina kuvatuksi. Korostin reilusti keltaisen kuun värikylläisyyttä ja tänään katsoimme nelivuotiaiden lasten kanssa ottamiani kuukuvia. Lähes kuin yhdestä suusta tuo napakka kolmikko neuvoi minua, että olen juustokuusta kuvia ottanut.

Taisi olla pieni pettymys kun kerroin, että kuu ei ole juustoa, vaikka monet satukirjan tarinat niin kertovat. Taitaa tulla samanlainen pettymys aikanaan, kun lapset kuulevat ettei joulupukkiakaan ole oikeasti, vaan aikuisten sepittämää satua sekin.

1 kommentti: