torstai 22. toukokuuta 2014

Laiskamato ja säätila

Meteorologia on hieno tiede, sillä säänmusteista on jokaiselle jotakin hyötyä. Ainakin säätiedotukset kiinnostavat, seurata netistä ja televisiosta, kuin lehdistäkin. Monissa ammateissa tieto säätilasta on todella arvokasta. Millaista olisi merenkulku, lentoliikenne tai maanviljelys ilman ajantasaista säätietoa. Silti tuntuu, kuin laiskalle ihmiselle mikä tahansa säätila olisi todellinen onnen lähde.

Jos on pakkasta ja paleltaa on syytä pysyä sisällä vetäen vilttiä korville, eihän nyt voi mennä ulos, kun suksikaan ei luista. Mikään laite ei toimi, auton akkukin hyytyy. Tekisi mieli lähteä Kanarialle, jos olisi rahaa.

Sateella kaikki kastuu ja maa liettyy, saattaa tulla tulviakin. Talvella lumisade voi tehdä maantiet vaarallisen liukkaiksi, joten on ihan tuvallisinta pysyä neljän seinän sisällä mitään tekemättä.

Joskus tuulee, tai suorastaan ​​myrskyää, puut kaatuvat ja sähkölinjat katkeavat. Vetää kaikista ovista ja ikkunoista. Mökki menee kylmäksi, joten mikään ei veda vertaa sisällä ololle. Patterilla toimiva radio toimii ja valot saa tupaan vaikka myrskylyhdyllä. Ei voi tehdä kerrassaan mitään.  Jos se siitä. Soutuvene on onneksi kuivalla maalla.

Kesän hellettä odotettiin, mutta nyt läkähtyy, eikä laiska jaksa tehdä mitään. Ulkona nahka kärventyy ja uimarannoilla on väkeä, ettei sekaan mahdu. Nyt ei kalakaan liiku, joten pitää panna lämpöpumppu viilentämään. Ovet ja Ikkunat visusti kiinni, jottei sopiva sisäilma karkaa harakoille.


Turhaa turhaa kaikki on
auttaa heit`on mahdoton,
tehoa ei tunto järki;
epäillen he kaiken särki
  

Runo: Aaro Hellaakoski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti