keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Äänestetty on

Kaikki eivät kestä myrskyä

Äänestäminen on tärkeä asia, jota ei pidä viivytellä, siksi hoidimme tämän asian heti ennakkoäänestyksen alkaessa. Kirjastoon oli muutenkin käyntiä, niin siinä se meni saman tien äänestyksen hoitaminen. Varsinaista jonoa ei ollut, mutta kuitenkin äänestäjiä oli ennen meitä ja heti meidän jälkeemme. Nyt on vain odotettava vaalituloksia, saako ehdokas valtakirjan ja työpaikan neljäksi vuodeksi. Paljon nyt kansanedustajilta odotetaan, mutta olettaisi heillä olevan mahdollisuudet parempaan, mitä nykyinen joukko on saanut aikaan.
Tämä päivä oli kovin tuulinen ja monet vaalimainostelineet olivat kaatuneet myrskyn voimasta. Myös mainosten kiinnityksessä telineeseen on eroja. Nastoilla tai niiteillä kiinnitetyt ovat repeytyneet tuulen voimasta. Näyttää, että hyvin tuulessa säilyneet ovat huolella liisteröidyt plakaatit. Muutenkin tuo tienvarsimainonta vaikuttaa aika turhalta, sillä tuskin kukaan valitsee nykyisin ehdokastaan enää noita telineitä katselellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti