keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Windows7 —jälleen oikku

Kummallista miten vanha tuntuu usein paremmalta, kuin pussillinen uusia. Näin on käyttöjärjestelmän kanssa. Minä en tahdo mitenkään tottua tämän Windows7 oikkuihin. Viimeinen kummallisuus tuli tänään, kun päivällä sammutin koneen, niin samalla latautui 2 uutta päivitystä. Sehän on normaalia, mutta kun avasin koneen uudelleen, olikin työpöytä tunnoton. Kaikki ohjelmien ja nettisivujen kuvakkeet olivat jököttivät, mutta eivät reagoi hiireen mitenkään. Myöskään hiiren oikealla näppäimellä ei työpöydällä ole tuntua. Toki ohjelmiin pääsee muutakin kautta ja nettisivuille vaikka Googlettamalla, Olen selaillut netittä ja etsinyt ongelmaan ratkaisua. Joitakin ehdotuksia löysin, joista yksi kehotti kirjautumaan sisään toisena pääkäyttäjänä, mutta ei siitäkään ole avuksi sillä työpöytä on vieläkin täysin eloton. Pitää nyt odottaa ensi viikkoon, jos vaikka tulisi korjaava päivitys, mutta ei näin voi jatkua.
Lisäys 25.11.10 Kone ja käyttäjä ovat nukkuneet yön yli ja nyt näyttää hyvältä, sillä ainakin toistaiseksi kaikki työpöytä klikkaukset ovat toimineet. Uskomatonta, mutta helpottavaa, sillä toivon parasta niin kovin, että en edes pelkää pahinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti