sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Iän myötä ruostetta ja kitinää

Siitä on pitkä aika kun maailma luotiin. Tietääkö kukaan oikeaa päivämäärää, ehkä ei edes vuotta ole tiedossa? Ei taida olla varmuutta siitäkään missä tarkkaan ottaen se Eden on, jossa ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva alittivat yhteiselonsa. Oli se varmaan paikkana lämpimämpi, kuin Pohjois- Eurooppa esimerkiksi tämä Suomi, meidän oma maamme. Jos ihmisen luonti tapahtui talviakaan ja se olisi ollut Suomessa, miten erilaisia me ihmiset olisimmekaan. Saattaisimme olla sellaisia pronssisia olioita kuin VR mainoksen uroot.
Voisimme olla aika jäykkää ja jähmeää kalisevaa ja kilisevää joukkoa. Samanlaisia olisimme muuten kaikkialla, mutta väri voisi olla erilainen, kuten ihmisillä on tapana. Rotujen välillä olisi melkoista rasismia, kun joku olisi valettu kullasta tai hopeasta, mutta kaikille ei olisi tietenkään riittänyt jalometallia. Jossakin päin maapalloa voisi olla vaikka vaalea alumiininen kansa. Suomalaiset varmaan olisivat rautaisia, mutta toivottavasti ei kovin ruosteisesta pellistä pakottaen luotuja.

Kylmää kaikki kansat kestäisivät se on selvä, eikä edes tropiikissa tulisi metallikuoriselle ihmiselle hiki. Vaatteet olisivat turhia, eikä ainoankaan uroon hiki haisisi.

Politiikka olisi varmaan erilaista, sillä tuommoisilla roboteilla ei olisi samoja tarpeita ja tunteita kuin meillä on. Mitä me metalliset sitten söisimme vai olisiko niin, että ruokaa ei tarvittaisi, vaan energia tulisi atomeista, ehkä aurinkokennosta valoisaan aikaan. Työnteko voisi olla tarpeeton, kun ei olisi elintarvike- tai vaateteollisuutta, eikä ongelmia ravinnon lisäaineista. Terveydenhoitokin olisi hitsarien ja muiden koneenkorjaajien ja rasvarien hommaa.

Sittenkin täytyy sanoa että parempi se oli että Aatami ja Eeva olivat sellaisia, kuin olivat ja lankesivat makeaa omenaa haukkaamaan. Paha olisi elää metallihaarniskana ja kelliä kylmänä lumikinoksessa.

Haasteen takana: Pakinaperjantaihttp://pakinaperjantai.wordpress.com/2013/02/10/pakinaperjantai-323/http://pakinaperjantai.wordpress.com/2013/02/10/pakinaperjantai-323/

2 kommenttia:

  1. Kirjoittajan ajatukset eivät ainakaan ole ruosteessa! Niin hauska on tämä visio siitä, kuinka ihmisrotumme olisi voinut syntyä ja kehittyä!

    VastaaPoista
  2. Olisi siinä kieltämättä puolensa. Mutta toisaalta entinen seppäkin huomasi metallisen kumppanin kovin kylmäksi joten ehkä tosiaan parempi näin.

    VastaaPoista