torstai 14. maaliskuuta 2013

Se ei nyt mennyt niikuin piti

Verkkokaupat ovat sellainen kaupan osa-alue, josta minulla on paljon hyviä kokemuksia, eikä toistaiseksi ainuttakaan pettymystä. Olen kyllä odottanut, ettei kaikki aina voi onnistua, sillä olen käyttänyt monien koti- ja ulkomaisten nettikauppojen lisäksi myös Huuto.netin palveluita epäröimättä.

Tämän viikon maanantaina tilasin eräästä kotimaisesta liikkeestä tietokoneohjelman. Maksoin sen samantein ja olen odottanut, että se tulee keskiviikkona tai viimeistään tänään torstaina. Ei tullut, eikä ole tullut edes sähköpostiviestiä, ei postin seurantatunnustakaan. Ajattelin että olen tyrinyt maksamisessa tai jotakin muuta kummallista, sillä myyjän sivulla oli tilatessani 5 kpl kyseisiä ohjelmia. Kaiken piti olla kunnossa. Laitoin liikkeeseen sähköpostin tänä aamuna, mutta siihen ei kuulunut vastausta niin soittaa rimpautin.

—Joo, kyllä sinun maksusi näkyy, mutta meillä ei ole ohjelmaa hyllyssä. Pitää hankkia lisää maahantuojalta. No milloin saan ohjelman, minä tivaan:
—Me ilmoitetaan, sitten kun tiedetään.
Kerroin tarvitsevani tuon työkalun nopeasti, joten odotan saavani sellaisen jo huomenna!
Pyysin ilmoitusta, kun tietävät milloin saavat tuotteen postitettua.
Napisin myös sitä, että heidän sivullaan oli virhe, ohjelmia piti olla hyllyssä heti toimitettavaksi.
—Siinä on käynyt virhe, hän myönsi!

Puhelipalvelu ei ollut oikein ystävällistä, eikä ainakaan tähän mennessä ole kuulut soittoa tai tullut sähköpostia. Eihän hätä ole tämän näköinen, sillä viimeistään huomenna lataan ohjelmasta 30 päivän kokeiluversion ja varmaan se tilaamani tulee sieltä kuukauden sisällä.
 
Ei minun luottamukseni tästä kuitenkaan pahasti horjahda. Olisi vaan pitänyt varmistaa ennen maksamista soittamalla, että liikkeessä on todella myynnissä, mitä he ilmoittivat heti olevan toimituksessa.

Päivitys; 19.03 klo 11:20 Ei vastausta sähköposteihin (3kpl), Ei vastausta puhelinsoittoihin?
Päivitys 23.03. klo 14:30 Sain viime keskiviikkona puhelinyhteyden firmaan. Heillä ei ole ohjelmaa varastossa eivätkä ole vielä saaneet täydennystä. Ohjelma tulee, kunhan saavat niitä hyllyyn.
En toistaiseksi peruuttanut tilausta ja pyytänyt rahojani takaisin, vaan odotan vielä, jos se sieltä tulisi.
Päivitys 27.03 Kysyin tänään tilannetta. Nyt ovat saaneet ohjelmia ja kaikille tilaajille lähtee paketti tämän päivän aikana. Seurantatunnusta ei ole kuitenkaan tullut, mutta voihan tuollainen lähetys tulla kirjeena suoraan postilaatikkoon.
Päivitys 28.03 klo 18:00 Lähetys saapui.
Pitkästä toimitusajasta ei ollut mitään haittaa, mutta: "odottavan aika on pitkä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti