Kevään koittaessa

Ollessani pikkupoika isä pyysi meitä lapsia pääsiäisaamuna ulos katsomaan miten iloisesti aurinko tanssii. Siinä kun lapset killittivät vedet silmissä kirkasta aamuaurinkoa. Se todella alkoi silmin nähden väreillä ja silmissä tanssia. Kait se on ollut joskus niin, että ihmiset todella uskoivat, auringon tanssivan pääsiäisaamuisin. Olisihan se hieno asia, mutta sille ei ole olemassa tieteellistä perustetta.

Pääsiäisen pyhät olivat kirkkaan aurinkoisia ja pakkasen jälkeen aamuhanki hyvin kantava. Ainakin lumikenkäilijää hanki kannatti niin metsissä, kuin soillakin. Oli oikein ilo kulkea omia reittejä, sen paremmin suunnittelematta. Ihan tuli mieleen ajatus, että jos joku lähtisi seuraamaan jälkiäni, niin varmaan mierttisi:
-Mitähän tuokin kulkija on ajatellut mutkitellessaan ja pensaalta pensaalle?

Monen risun luona kyykistelin, heitin repun hangelle ja katselin valon ja varjon piirtymistä valkoiseen hankeen. Kuvasin sarjan pajunkissoista ja katselin lepän mutkikkaita oksia ja pieniä käpyjä. Yllättäen tapasin rannan lähdepaikassa yksinäisen joutsenen, joka säikähti pahasti lumikenkieni rahinaa. Heti linnun nähtyäni otin siitä kuvan, eikä toiseen kuvaan ollut mitään mahdollisuutta, sillä häirityksi tullut lintu päästi pari haukahdusta, kuin koira ja nousi kevyesti siivilleen.

Olen joskus saanut väitellä hiihtäjän kanssa, lumikenkäilyn erilaisuutta puolustaen. Toki ymmärrän, että hiihto on liikuntamuotona oivallista. Mikäli haluaa nauttia talvisesta luonnosta, lumikengät antavat ihan toisenlaisen liikuntamuodon ja kiireettömyyden rauhalliseen etsiskelyyn, jopa mietiskelyyn. Jos haluaa saada hien pintaan niin kyllä se onnistuu lumikengillä todella helposti, kun suuntaa rinteeseen, jossa on upottavaa hankea.

Kaikenkaikkiaan oli hieno kevättalvinen pääsiäisen aika, nyt pitää toivoa, että lumet sulaisivat ja vedet vapautuisivat Vappuun mennessä.