keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Näsiä on puhkeamassa kukkaan

Näsiä on vaarallisen myrkyllinen rehevien lehtojen pensas

Harvoin, mutta joskus kuitenkin on mieleeni noussut ajatuksia, miksi kirjoitan blogeihin? Vaikka sitä taas nytkin kysyn itseltäni, minä en itsepäisesti vastaa, koska ei minulla ole oikeaa vastausta. Kai se on jotakin sellaista, että sanat ja kuvat luovat merkitystä asioille. Enimmäkseen sitä merkitystä on vain itselleni, koska niin minun, kuin monen muunkin blogeilla ei suurta lukijakuntaa ole. Muotiblogit ja tiettyä suurta asiantuntijuutta ja opastusta antavat kirjoittajat vetävät lukijoita puoleensa.
Aina ilahduttaa, kun joku kommentoi muutamalla sanalla. Joskus kaipaisi myös kritiikkiä, mutta sitä saa harvoin. Se on jotenkin vaikeaa puuttua toisen kirjoituksiin tai moittia jotakin kuvaa. Olen joskus tehnyt senkin ja siitä olen oppinut, ettei kenenkään mieltä saa vahingossakaan pahoittaa. Tuomas Kyrön ”Mielensä pahoittajan kirjat” antavat hyvän opasteen siitä, miten helposti mieli liikuttuu. Omista arvoista ja ajatuksista blogeissa paljon kirjoitetaan, niin teen minäkin. Saan varmaan itselleni jonkinlaista tyydytystä, kun ajattelen julkisesti, vaikkei se ketään muuta kiinnostaisikaan. Monia ilmiöitä kiitää ohitsemme, ja me vain haukottelemme, koska mitään uutta ei tapahdu taivaan alla. Kevään tulokin on nähty jo niin monta kertaa. Mitenkä monena kevään olenkaan kuvannut tämäkin saman näsiän oksan, joka on taas puhkeamassa keväiseen kukkaan.

2 kommenttia:

  1. heippa, toisen blogin kautta satuin tänne. Olen kyllä joskus käynyt jonkun haasteen kautta katsomassa kuvaa, mutta siinä näkee vain sen kuvan, eikä muuta. Liityin tänne oitis, että osaan toisenkin kerran. Valokuvaus on yksi harrastukseni ja vinkkejä, hienoja otoksia ym. on kiva seurata toisiltakin :)

    VastaaPoista
  2. Erityisen upea on tämänkertainen kuvasi, ihanat sävyt ja kiiltokin! Paljon on sinulla hienoja kuvia muutenkin, nykyihminen vain usein laukkaa vauhdilla elämyksestä toiseen eikä sitten tule kommentoitua. Nettimaailma on myös jatkuvasti muuttuvaa, ihmisten mielenkiinto netissä on milloin missäkin ja helposti vain pienen hetkisen viivähtävää. (Mullakin viimeisimmät kuukaudet suurin mielenkiinto on ollut Google+:n suuressa ja avarassa maailmassa, mutta yritän silti seurata yli sataa kiintoisaa blogiakin.)

    VastaaPoista