torstai 16. syyskuuta 2010

Tämä onnistuu!

Tärkeään asiaan sitoutuminen tuo tarkoituksen tullessaan!

Ensimmäinen painonpudotus viikko on kulunut, eikä tunnu ollenkaan kurjalta, pikemmin päinvastoin. Alussa paino laskee nopeasti, sen tiedän entisestään, mutta samalla se motivoi. Olen saanut nyt pois 2,2 kiloa ja trendi tulee toivon mukaan jatkumaan, joskin pyrin vain 1 kilo/viikko vauhtiin. Pääasiassa pudotus aiheutuu ruokailutapojen muutoksista, mutta nälässä en ole ollut. Liikuntaa olen lisännyt vain vähän. On mukavampi liikkua enemmän sitten, kun saan turhaa rasvaa edes vähän pois vyötäröltä.

Valkoista sokeria en käytä ollenkaan, muutenkin pyrin laskemaan hiilihydraattien määrää tuntuvasti. YLEN MOT ohjelman käynnistämää rasvakeskustelua on mielenkiintoista seurata ja tuntuu kummalta, ettei lääke- ja ravitsemustieteen sisällä olla oikein yksimielisiä, mikä ihmiselle on parasta. Kanssaihmisiä seuraamalla voi vain ihmetellä, miksi meitä ylipainoisia on valtaosa väestöstä. Voisimmeko toisenlaisilla ravitsemussuosituksilla olla hoikempia ja terveempiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti