“Valokuvaus juontaa juurensa kreikkalaisesta ajatuksesta “maalausta valolla””.
Kuvaajan tulisi tuntea, kuin olisi itse osa maisemaa, ei vain sen tarkkailija. Tutustumalla ympäristöön on hyvä aloittaa. Jossain vaiheessa todennäköisesti löytyy asioita, jotka näyttävät ansaitsevan lisää tutkimista. Kun luulen, että voin kuvata jotain, käytän peukaloita ja etusormia katsoen kuvakulmia, erotan näin, mikä on pääkohde, ja mitä on ympärillä. Kun löydän, ja haluan jotain tarkempaa, on aika ottaa kamera laukusta. Eteneminen kuvien etsimisestä valokuvien ottamiseen tapahtuu luonnollisesti. Luova puoli pitää saada esille. Valokuvaa pidetään yleensä visuaalisena taiteena, mutta sitä ei tule tulkita kaikkien muiden aistien käyttöä rajoittavaksi.
Katso näytöltä tai etsimen läpi ja paina laukaisinta. Tulosten arvioimiseksi myös katsojan on myöhemmin katsottava. Sekä valokuvaaja että katsoja voivat nähdä ja ymmärtää eri tavoin, mutta katsominen on aina visuaalista.
Ero valokuvaajan ja satunnaisen kuvan katsojan välillä on näkymän luoma tunne. Kuva yhdistää katsojan ja kuvaajan näkemyksen aiheesta. Kuvaa aiheita satunnaisena tarkkailijana. Pitää harjoitella entistä tiiviimmin katsomaan ympäristöä, kokonaisuutta ja sen yksityiskohtia. Kun löydät alueen, jolla näyttää olevan potentiaalia, älä kiirehdi kuvaamista. Käytä aikaa päästäksesi ympäristön kanssa sopusointuun. Jos on vain vähän aikaa, koska aurinko on nousussa tai laskussa, tee mitä sinun tarvitsee tehdä, mutta ota muutama kuva tai videonpätkä kännykällä muistiinpanoksi ja tule oikeaan aikaan ensi kerralla. Hidasta ja istu kivelle ennen kuvaamista, voit parantaa kuvia, koska huomaat yksityiskohtia, joita muut saattavat jättää huomiotta. Sanele puhelimen muistiin jotakin paikan mieleen tuomia asioita. Pyrkimys on luoda henkilökohtaisia kuvia. Rentoudu. Etsi paikka istu alas ja tunteaksesi lämpöä tai kylmää. Mukava on puhekirjoittaa mitä paikassa ajattelet. Saat paremmin aistisi mukaan kuvaan. Mieti mitä ne kertovat?
Me kaikki tiedämme, että lopputulos on visuaalinen kuva, mutta anna myös muille aisteille sanat. Mitä kuulet? Jos lähellä on pieni puro, sen voi kuulla. Jos olisi kova kiire, voit ehkä menettää sen kokonaan. Jos tuuli nostaa lehtiä, voi vähän puhdistaa ympäristöä, jotta sekä tuuli että aurinko saavat sijansa. Valokuvaus on maalausta valolla, mutta ei ole mitään syytä, miksi korvat eivät voi auttaa sinua löytämään parasta kohdetta hyvässä valossa.
Kuvallinen näkemys on kaikkien aistien luoma tunne, jonka voi tallentaa kameralla. Tämä tarina on maisemakuvaukseen painottuva, mutta samat perus asiat pätevät kaikkiin tuokiokuvauksesta aina henkilökuvauksen toteutukseen.