Wipedian mukaan: "Pakkanen tarkoittaa sitä, että lämpötila laskee celsius-asteikolla alle nollan, jolloin vesi alkaa jäätyä."
Porvoo on kuvauksellinen kaupunki,
ainakin vanhakaupunki ja jokivarsi on sitä. Viime vuoden Joulun ajan
vietin Porvoossa Tapaninpäivältä tämäkin kuva on. Ei ollut lunta
ei juuri pakkastakaan. Toki sen verran, että vesi tässä kadunvarren maljassa
oli jäätynyt ja jää on noussut yli äyräiden. Onneksi niin on
käynyt sillä ruukku, joka on ilmeisesti valurautaa, olisi saattanut
poksahtaa halki. Niin ei ole käynyt, koska jäätyneen veden
laajeneminen on saanut tapahtua vapaasti ylöspäin
|
Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kuljetan kameraa matkassa mukana.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Lähikuvassa pikku pakkanen
tiistai 28. helmikuuta 2012
Kuva v. 2002
Voi mahoton paikka! Valokuvia on vuodesta
1957 alkaen. Osa on albumeissa ja osa perintiesissä Nokian
kumisaapaslaatikoissa. Paljon on kuvia 6x6 pinnakkaisvedoksina ja
kinofilmiin siirryin v.1963, jonka jälkeen hankin ensinnä Liesengan
ja myöhemmin Opemus ja viimein Durst merkkisen suurennuskojeen.
Mustavalkokuvat ja negatiivit ovat
säilyneet kohtuullisen hyvin, mutta värikuvista on värit
haalistuneet. Värinegatiivit ja diat ovat kohtuullisessa kunnossa.
Nyt näille arkistoille olisi tehtävä
jotakin. En omista negatiiviskanneria, enkä ole päättänyt
sellaisen hankinnasta. En ainakaan vielä!
Voisin skannauttaa kuviani ja maksaa
korvauksen palvelusta, tai ehkä sittenkin ostan jonkinlaisen
laitteen ja käyttää aikaa tuskalliseen digitointityöhön.
Edullinen dia- ja negaskanneri maksaa alle kolmesataa, mutta onko
sellaisen hankkiminen …? Sitä mietin nyt.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Lumi
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Tänään
lauantai 25. helmikuuta 2012
Kunnianlaukaukset
perjantai 24. helmikuuta 2012
Epäonnettomuus tai ...
Kuntaministeri Henna Virkkusen
esittelemä kuntakartta on saanut tarpeettoman tylyn vastaanoton.
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi repi tuliterän kartan
A-studiossa. Samoin tekivät monet muutkin kansanedustajat, osoittaen
samalla melkoista piittaamattomuutta hallituksen suunnitelmia
kohtaan.
Jos ehdotus toteutuu, Suomeen jää 69
kuntaa. Onko sitten huono asia, tai kerrassaan hyvä sitä minun on
vaikea tietää, koska paljolti riippuu miltä kannalta asiaa
tarkastelee. Eihän kukaan ole tuonut esille laskelmia kuntakylttien
poistamisesta syntyvistä säästöistä. Läänienkin lakkauttamista
paheksuttiin, mutta nyt kun on uusi läänijako vanhaa ei enää
haikaile kukaan. Tilalle tuli moniselitteiset “elyt ja älyt”.
Pihla |
Jospa Keskisuomeen riittäisi yksi koko
maakunnan kattava iso kaupunki, sillä jos tämä alue jaetaan neljään
pieneen osaan, olisi aina niitä, jotka tuntevat vääryyttä jäädessään
syrjässä ”mopen osille”. Syrjäkylän asukas pääsisi samalla
käymään kunnon marketissa, kun kerran matkustaa kuntakeskuksen
palveluita hakemaan.
Vanhastaan tunnettua on se, että ken
harvaan asutulla syrjäkylällä vastustaa muutosta, jää viimein
vähemmistöön ja hän potee katkeraa mieltä. Viisas ihminen tukee
muutosta, mutta siten että, saa oikeutetusti äänensä kuuluville,
jolloin tulevaisuus on juuri se kaikkien haluama paras vaihtoehto,
eli epäonnettomuus.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
Nikkor-P Auto & 105mm f/2.5
Mielenkiintoista avata haasteblogi ja
taas kerran yllättyä miten helppoa on löytää aihe haastekuvaan.
Numeroitahan on maailma täynnä ja ensinnä tuli mieleen mitata ja
ottaa kuva omasta vyötärön ympäryksestä. Toiseksi kävin
mielessä objektiivieni polttovälejä.
Minulla on ollut erilaisia Nikon järjestelmäkameroita, vanhimpia runkoja olen myynyt, mutta monet objektiivit ovat
jääneet koska ne ovat Nikonin tapaan aina kelvollisia uusienkin
runkojen kanssa. Tämä 105mm lasi on varmaan 1970 luvulta. Itse olen
ostanut sen käytettynä, joten en tiedä sen tarkkaa ikää.
Ulkoisia kulumisen merkkejä siinä on, mutta linssipinnat ovat
jokseenkin kunnossa, sillä UV-suodin ja linssisuojukset ovat olleet ainakin
minulla huoella käytössä. Vähälle käytölle tämä
käsitarkenteinen on jäänyt, mutta ei kuitenkaan kokonaan unholaan.
Jostain voisi varmaan selvittää mikä
on linssin ikä. Myynnissä tämä ei ole, joten ostotarjouksia ei
kannata laittaa. Nykyiset muovirunkoiset kevyet objektiivit tuskin
ovat käyttökelpoisia 30 – 40 vuoden ikäisinä, kuten tämä vanhus on.
lauantai 18. helmikuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Tarhattu linjanorsu
Suurilla sähköyhtiöillä on ollut
ylipääsemättömiä ongelmia linjojen kanssa. Myrsky kaataa puita
langoille ja lumi painaa ja katkoo kaapeleita, oksat taipuvat ja virta pätkii. Luonnon oikuista on seurauksena pitkiä sähkökatkoja.
Monet maa- ja kotitaloudet ovat olleet ongelmissa, koska karjaa ei
ole voinut hoitaa ilman tuota tuiki tärkeää sähkövirtaa. On siinä
sulanut myös pieniä pakastimia ja jäänyt monet urheilukilpailut
ja muut kauniit ja rohkeat näkemättä.
Jotain tarttis sähköyhtiöitten
tehdä, muutakin kuin kerätä voittoja osakkeenomistajille.
Sähköfirmat ovat siitä hyvässä asemassa, että ei niitä
kilpailevia linjoja kukaan ainakaan hetkessä pystytä. Langaton
sähkönsiirto on tietenkin tulossa, mutta ei se tähän hätään
ehdi. Menihän langattoman puhelimenkin kehittämiseen oma aikansa.
Ukkosella on jo tekniikka käytössä, mutta eipä Ukko anna
patenttia niin vain sähköfirmojen käyttöön.
Jotakin tilapäistä on keksittävä.
Ehkä tulevaisuudessa ennen langattomuutta kaivetaan kaapelit teiden
varsiin ja laskuojiin. Nopeimmin voisi olla käytettävissä
LINJAnorsut. Norsu on vahva ja voimakas eläin joka jaksaa tarpoa
metsässä paremmin kuin vahvinkaan sähköukko. Norsun voimilla voi
karstaa lumet langoilta ja tempaista lähellä kasvavat karahkat
juurineen.
Nyt vain aloitetaan Linjanorsujen tarhaus, jalostus ja koulutus. Kissat ja koirat ovat kansantaloudellista
tuhlausta ja eettisesti väärää toimintaa, kerrottiin joku päivä
sitten telkkarissa ja ratiossakin siitä on puhuttu useampaan
otteeseen. Olishan norsu jotakin uutta koska sille olisi hyötykäyttöä
noissa linjahommissa. Ei sitä lumi haittaisi eikä tuuli
tuivertaisi. Sähköukko vain norsujen ohjaksiin ja linjoille. Olis
siinä samalla vähän eksotiikkaa katseltavissa, kun ei aina
Korkeasaareen kerkeä.
torstai 16. helmikuuta 2012
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Puhuttelevat tiensivut
Kulkiessamme teemme havaintoja
ympäristöstä, se koskee kaikkea liikkumista olemme sitten
kävelyllä, autoilemassa tai vaikka junan kyydissä. Tien sivussa
olevat kohteet ovat aina puhuttelevia. Maisemat vaihtuvat ja
yksityiskohdat ovat erilaisia, kuljemme kesällä tai talvella —
päivällä illan hämärissä.
Vuosikymmenten aikana maisemat ovat
muuttuneet merkittävästi, maaseutu ei ole kuin ennen, sillä
harvoin Suomessa näkee enää laitumilla kuljeskelevia karjoja.
Sivuteiden varsilla on paljon autioituneita taloja, käyttämättömäksi
jääneitä karjasuojia ja kaatuvia latoja. On tietenkin myös
tehokkaita maatilayrityksiä entistä suurempine karjasuojineen,
koska omavaraistaloudesta on siirrytty tehotalouteen. Pienet
kyläkaupatkin ovat poissa, sillä kansa keskitetään kasvavalla
vimmalla asutuskeskuksiin ja kaupunkien mahtavien markettien
vaikutuspiiriin.
Kylätie |
Talviset tiensivut kertovat omaa
kieltään roskaamisesta ja saastumisesta. Keväiset polunvarret ovat
ruskeina koirien jätöksistä. Myös hevosenlantaa on paikoittaan,
kuin 1960 luvun alkupuolella. Autotkin levittävät saastetta
ympäristöön.
- Miksi ilmastoiduissa nykyautoissa on avattavat sivuikkunat?
Ympäristömme puhuttelee jokaista
kulkijaa, joten olisi parempi mitä enemmän saisimme näkemästämme
hyviä fiiliksiä. Tämä edellyttää, että jokainen meistä itse
toimii, siten kuin haluaisimme muidenkin kanssaihmisten toimivan.
Poikkesin pojan pojan kanssa marketissa
karkkiostoksilla ja siihen sisäänmenon lähelle oli pysäköity
sellainen pieni sininen mopoauto. Poika pysähtyi ja katsoi autoa
pitkään ihmetellen, kunnes kysyi. ”Pappa kato sinäkin, siinä on
pieni autonpoikanen”!
torstai 9. helmikuuta 2012
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
tiistai 7. helmikuuta 2012
Hyvällä fiiliksellä
Maaliskuussa se alkaa kansalaisten kuuden vuoden
kuulaisuus Saulin ensimmäiselle kaudelle. Suomi sai hyvän presidentin. Hän
on monesti toistetuin gallupkyselyin ja nyt presidentinvaaleissa parhaaksi
todettu.
Maailmassa ei ole mikään asia vakio, vaikka se Kekkosen aikaan siltä tuntuikin. Tärkeää on vaihtelu ja jatkuva muutos parempaan, silloin säilyy mielenkiinto yhteisiin asioihin.
Meillä Suomalaisilla on pieni haitta siitä, että pääkaupunki on pahasti syrjässä. Mikäli presidentti asuisi vaikka Suomen maantieteellisessä keskipisteessä olisi hänen helpompi tehdä maakuntamatkoja koko maahan. Joulupukki myös asuu aika syrjäisellä seudulla, mutta hänen kannaltaan on hieno asia, koska lahjakkaat maakuntamatkat tulevat tehdyksi Jouluaattona lähes joka kotiin. Samana iltana vielä ne kaikki tarpeelliset maailmanmatkatkin. Tontut varmaan seikkailevat muulloinkin kuin Joulun aikaan. Tietysti Suomessa on paljon eduskunta- ja kunnallispoliitikkoja, jotka joutavat edustavasti tonttuilemaan koko maassa.
Maailmassa ei ole mikään asia vakio, vaikka se Kekkosen aikaan siltä tuntuikin. Tärkeää on vaihtelu ja jatkuva muutos parempaan, silloin säilyy mielenkiinto yhteisiin asioihin.
Meillä Suomalaisilla on pieni haitta siitä, että pääkaupunki on pahasti syrjässä. Mikäli presidentti asuisi vaikka Suomen maantieteellisessä keskipisteessä olisi hänen helpompi tehdä maakuntamatkoja koko maahan. Joulupukki myös asuu aika syrjäisellä seudulla, mutta hänen kannaltaan on hieno asia, koska lahjakkaat maakuntamatkat tulevat tehdyksi Jouluaattona lähes joka kotiin. Samana iltana vielä ne kaikki tarpeelliset maailmanmatkatkin. Tontut varmaan seikkailevat muulloinkin kuin Joulun aikaan. Tietysti Suomessa on paljon eduskunta- ja kunnallispoliitikkoja, jotka joutavat edustavasti tonttuilemaan koko maassa.
Tärkeintä on, että yhteisiä asioita
hoidetaan järjestelmällisesti ja kaikille kansalaisille on olemassa
turvallinen elinympäristö ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.
maanantai 6. helmikuuta 2012
lauantai 4. helmikuuta 2012
NÄIN SE ON
- Seniorikansalaisella on työstä vain mukavat muistot. Nykyisin kaikki työ on harrastusta, voi olla kaikkien alojen amatööri. Voi pitää kaikesta tekemästään, elämän antamasta vapaudesta nauttien. Yleisötapahtumassa saa vaikka lämmittää UkkoPekkaa vartaassa muidenkin maistettavaksi ja nauttia kirpeästä pakkasäästä.
- Erityisiä harrastuksia on melko monta. Niiden paremmuutta en voi panna järjestykseen, kuin arpomalla. Lumikenkäily on kuitenkin eräs mukavampia harrastuksiani. Voin rämpiä lumiseen luontoon, jossa ei ole latua, tai sitten voi tallata valmiilla polulla. Vapaus, se on jotakin mitä ei voi koskaan arvottaa liikaa.
- Lomaa ei elää ole tai sitten olen pysyvästi lomalla. Pidän kuitenkin joskus käydä vieraalla maalla, mutta tärkeintä minulle on meidän oma maa. Kesäinen matka omalla autolla, tai sitten lähdemme vaimon kanssa jonkun ryhmän mukaan bussimatkalle.
- Pidän laulusta, kun saan sitä kuunnella, mutta en halua osallistua lauluun, edes muiden mukana. Joskus rohkaistuneena kuitenkin, mutta siitäkin seuraa moraalista krapulaa.
perjantai 3. helmikuuta 2012
Alkuunpantu
Kuusaankoski |
Ihmetyttää, kun ei vielä kukaan
ehtinyt ennen minua käynnistää tästä annetusta aiheesta alkavaa
tarinaa, mutta kun on ketju aloitettu, niin nopeasti lähtee
muitakin mukaan.
Aloittajia tarvitaan aina, koska
hankeen avattua latuakin on helpompi hiihtää, kuin mennä ihan umpihankeen.
Nyt vain nämä pakkaset ovat kylmissä lukemissa, että on
terveellistä käyttää harkintaa, eikä lähteä palelluttamaan
keuhkojaan paukkupakkasessa. Toivottavasti sään lauhtuminen alkaa
pian, ja sunnuntainen vaalipäivä olisi leuto ja leppeä, jotta kansa
uskaltautuu sankoin joukoin vaaliuurnille.
Tämä presidentivaalikamppailun aika onkin ollut todellista tosi-TV aikaa, joka onneksi nyt päättyy, sillä ei lähes samanlaisena jatkunutta jaarittelua olisi viitsinyt pitkään seurata. On hyvä, että kaikilla asioilla on alku ja loppu.
Linkki: Pakinaperjantain sivulle 3.2.12
torstai 2. helmikuuta 2012
Tilapäinen
Jyvälän kartano, Jyväskylä:
Klikkaa yllä olevasta linkistä lisää tietoa kohteesta! —Se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen. Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010) |
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Sony UWA-BR100
Rekisteröin vuoden lopulla ostamani
Sony telkkarin, jolloin huomasin saavani pian ilmaisena lahjana UWA-BR100
WiFi sovittimen. Hieno homma, mutta ostin sellaisen jo heti telkkarin
mukana. Myyjä ei puhunut mitään tällaisesta yllätyslahjasta.
Tosin täytyy sanoa, ettei myyjä tuntenut muutenkaan
ostamaani telkkaria.
Yritän nyt keksiä mitä tuolla sovittimella teen?
Myynkö sen Huuto netissä?
Ostanko Sonyn BluRay soittimen, joka on myös liitettävissä verkkoon tuolla sovittimella ?
Annanko sovittimen vain unohtua johonkin laatikkoon muiden ylimääräisten vimpainten joukkoon.
Olisiko sille jotakin muuta järkevää käyttöä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)