Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kuljetan kameraa matkassa mukana.
torstai 12. marraskuuta 2020
keskiviikko 11. marraskuuta 2020
Talvea odotellessa
Historia on aina mielessä, vaikka muistikuvat ovat hataria. Talventulo on aina jotenkin jäänyt muistiin, vaikka se fraasin mukaan tulee aina yllättäen.
Marraskuu lähenee jo puoliväliä, eikä vielä ole tullut edes ensilunta. Monasti on ollut mustia joulunaikoja, mutta useimmiten ensilumi on tullut jo lokakuussa. Elämme poikkeuksellisia aikoja, sillä ilmasto on nyt lämpimämpi, kuin milloinkaan ennen.

Ajan autolla nykyään kovin vähän, mutta en ole vielkään aikonut luopua autosta kokonaan. Siinä on vielä kesärenkaat, mutta tänään vaihdan talvirenkaisiin, jotta talvi ei sen puolestä pääse yllättämään. Forecan tietojen mukaan lunta ei ole vielä tulossa, mutta seisooko autoni kesä- vai talvipyorillä on aivan sama. Nyt se seisoo lain mukaisilla talvirenkailla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)