Lehtikuusi |
Minua aina on ihmetyttänyt miksi me ikääntyneet ihmiset emme kunnolla opettele esim. älypuhelimen käyttöä. Itselläni se on tapahtunut niin, että jo ennen laitteen hankkimista olen netistä lukenut käyttöohjeen useampaankin kertaan ja sitten, kun laite on käsissä niin käytän päivän ehkä kaksikin perusasioiden opetteluun. Ei sitä päivän eikä kahdenkaan aikana kaikkea opi, mutta paljon kuitenkin. Myöhemmin on helppoa harjoitella lisää, jos/kun tulee pulmia. Koska perusasiat ovat hallussa, kaikki lisäoppi menee paremmin ymmärrykseen. Kun teknistä laitetta käyttää päivittäin mikään ei tunnu ollenkaan vaikealta, vaikka joskus jonkun rastin asettaminen oikeaan ruutuun saattaa viedä aikaa.