Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kuljetan kameraa matkassa mukana.
tiistai 27. heinäkuuta 2021
tiistai 13. heinäkuuta 2021
tiistai 6. heinäkuuta 2021
Mitä voi tehdä vaatekaapissa oleville vanhoille tyynyliinoilla?
Ei
niitä siellä kaapissa kannata säilyttää, saattavat jopa
homehtua, joten niitä pitää tuulettaa. Nyt muutamia tyynyliinoja
riippuu kepin nenässä tai kuivatustelineellä. Ne tuoksuvat
hyvälle, aromikkaan raikkaille.
—Eivät ne tyhjinä roiku
EIVÄT, vaan niiden sisällä on kuivumassa mesiangervon kukkia,
tyrninlehtiä, vattua ja ainakin mustan viinimarjan lehtiä jne. Ne
tyynyliinat ovat hyötykäytössä ja saavat itseensä raikkaan
aromin. Meillä on tulevaksi vuodeksi hyvä määrä kuivattua
hortaa, jota käytetään teenä, mausteena tai muuten vaan lisänä
ruokataloudessa. Tämä on minusta hyvä harrastus, josta ei ole
suurta taloudellista hyötyä, mutta ainakin sillä on suuri
terapeuttinen vaikutus, sillä ulkona liikkumiselle on jokin muu
tarkoitus, kuin hikoilu helteessä.
Eikä näille kuivatuille
tuotteille tarvita suurta sälytystilaa. Lehdet ja kukat menevät
todella pieneen tilaan kun ne kuivattuna jauhetaan monitoimikoneella
ja pakataan paperipusseihin tai tölkkeihin. Se vaan pitää aina
muistaa, että niissä pakkauksissa on jokin selite, joka kertoo
kasvilajin ja milloin se on kerätty. Talvella, kun on pakkasta, voi
sitten mukavaa muistella, millainen hellekesä tämä kuluva kuuma
kesä 2021 oli.