maanantai 31. lokakuuta 2016

Lokakuu on lopuillaan


Lokakuu päättyy eikä maa ole valkea vaan musta. Lunta on luvassa, sen tiedämme. Meitä on säätiedotuksissa varoiteltu huonoista keleistä, joten ei lumi tule kenellekään yllätyksenä. Katselin marketin parkkipaikalle, miten hyvin on talvirenkaisiin vaihdettu. Suurin osa autoista on talvikumeilla, niin on minunkin autoni. Antaa talven tulla, mutta silti pitää olla varovainen ja huolellinen autokuski. Syksy on pimeää aikaa, mutta valoisuus kasvaa heti kun maahan sataa lunta. Lunta jopa odotan, jotta synkkyys poistuisi.


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

lauantai 22. lokakuuta 2016

Joka ilta

Muistelen taakse jäänyytä päivää;
muistelen mennyttä kesää,
joka viikon kuluttua talviaikaan vaihtuu.


Päivä jolloin talvi on akelen lähempänä

Pian saapuu talvi, menneille kesäpäiville kiitos, saapuva uusi vuodenaika tulkoon!

Lidl Palokka

Avauspäivänä

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Koivikko

Koivikko syyspäivänä,
jossa katse tarttuu oksien verkkoon.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lidl Palokka

Avautuu ensi viikolla

maanantai 10. lokakuuta 2016

lauantai 8. lokakuuta 2016

"Valtaa ja vastarintaa" kirjan esittelytilaisuus Palokan aluekirjastossa 7.10.2015

Tietokirjailija, suurlähettiläs emeritus Mikko Pyhälä kertoi eilen Palokan aluekirjastossa kirjastaan "Valtaa ja vastarintaa". Haastattelijana toimi professori Lasse Kangas.
—Kirjassa tarkastellaan sotia ja poliittisia murhia, joita Pyhälä on nähnyt maailmalla yli 40 vuotta kestäneen diplomaattiuransa aikana. Tapahtumien yksityiskohdat ovat olleet liian arkaluontoisia julkistettaviksi aikaisemmin.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Hyyppäänvuori

Näkymä Hyyppäänvuorelta

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuu

Laajavuori Tuomiojäven yli nähtynä
Vuoden kymmenes kuukausi alkoi tänään. Se merkitsee sitä, että vuosi vaihtuu reilun 90 päivän kulutta. Tulevana vuonna Suomi saavuttaa 100. vuoden iän. Itsenäinen valtio on nuori, jos sitä vertaa ajanlaskun historiaan. Millainen Suomi olisi ellei se olisi silloin itsenäistynyt, ei viitsi edes kuvitella sellaista.
Me kuljemme ajassa ja jokainen päivä lisää joitakin kokemuksia, joita ei muutamien kuukausien kuluttua edes muista, ellei sitten pidä blogia tai muuta päiväkirjaa. Asioiden muistiin merkitseminen on hyvästä, etenkin jos teksteihin liittyy myös valokuvia. Näitä sormenjälkiä ei pidä pyyhkiä pois vaan säilyttää, jopa varmuuskopioida ne. Seurataan aikaa, pois kuluvia päiviä muistoja rakastaen, niin nämä harvat rivit opastavat tulevia aikoja