Mustikka kukkii.
Tuleeko yöksi halla, joka marjat vie? |
Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kuljetan kameraa matkassa mukana.
torstai 31. toukokuuta 2012
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Lyhyt
Pituutta voi mitata, kuten muitakin
asioita. Mikä on sitten lyhyt tai mikä on pitkä vaikuttaa kovin
suhteelliselta. Vuorokaudessa on aikaa aina samat tunnit mutta,
tunnit vaikuttavat joskus pitkiltä ja toisinaan viisarit rientävät
kuin siivillä. Odottavan aika pitkä, mutta ikääntyessä ajan kulu
tuntuu nopeutuvan. Aika on kuitenkin aina ystävä.
Kuvan kellokas on nupo,
eivätkä sen nännit ole kovinkaan pitkät, vaan hyvin lyhyet
ne ovat hyvälle maidontuottajalle.
Kuva kertoo enemmän kuin sanat,
mutta laitumella kulkevia kellokkaita näkyy tienvarsissa paljon
harvemmin, kuin 30 – 40 vuotta sitten, joka sekin on lyhyt aika.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Keskeneräinen työmaa
Elämässä kaikki on keskeneräistä:
Monet koulu- ym. julkiset rakennukset
ovat joutuneet tiensä päähän vähän kuin kesken kaiken. Jopa
tuollaisia noin 30 vuotta käytössä olleita rakennuksia puretaan
homevaurioiden vuoksi. Jossain on tapahtunut virheitä. Onko se
rakentajan, rakennuttajan vai käyttövirheiden syytä, sitä en
tiedä, mutta jokin on mennyt pieleen? Tässäkin kuvassa on
keskeneräinen purkutyömaa.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
perjantai 25. toukokuuta 2012
Pitkä matka
torstai 24. toukokuuta 2012
Makroilua
Makroilu erilaisilla keinoilla on
mielenkiintoista, koska kuvatuksi tulee sellaistakin, josta ei ole
oikein mitään tietoa. Tämäkin kuva on otos, josta minulla ei ole
hajuakaan, mikä se on? Maassa lahoamisen alussa olevan pienen männyn
rungon kyljestä sen kuvasin, joten jonkinlaista sienikasvua se
varmaankin on.
Käytän kahtakin erilaista
makro-objektiivia, mutta metsässä kulkiessa pidän kätevänä
vaihtoehtona 70-300mm VR-objektiivia, jolla pystyy kuvaamaan
etäällä olevia kohteita, mutta myös lähikuvia, 12mm Kenko
automaattiloiton avulla. Vaikka linssin valovoima on vaatimaton
1:4.5-5.6 toimii tarkennus ihan kohtuullisen hyvin, eikä aurinkoisina
päivinä tarvitse välttämättä aina kuljettaa raskasta
kolmijalkaa mukana. Monopod on kuitenkin melkein aina kameraan
kytkettynä, joten se lisää vakautta vaikka ei olisi edes maahan
tuettuna.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Punakylkirastas
lauantai 19. toukokuuta 2012
Huomenna taistellaan mitaleista MM-areenalla
torstai 17. toukokuuta 2012
Ruttojuuri
.
Linkki: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/etelanruttojuuri
Valkovuokko Valokuvatorstai: Ota kuva kasvista tai kasveista lähellä tai kaukana |
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
tiistai 15. toukokuuta 2012
Tunnustus
Sain tunnustuksen, josta kiitän Hyppysellinen Fantasiaa blogia. Nyt saan tunnustaa itsestäni 7 asiaa ja jakaa tunnustusoikeuden jopa 15 seuraamalleni blogille.
Minä kerron, että
Minä kerron, että
- Olen syntynyt Laviassa ja vaimoni Viitasaarella
- Eläkeläisenä tunnen, että aika on nyt paras ystäväni
- Asiat joita en työaikana ehtinyt tehdä, ovat nyt hyvin tärkeitä
- Lukemalla monet asiat selkiävät
- Valokuvaus opettaa minua näkemään pieniä asioita. Tänään on maailman valokuvauspäivä
- Ilman tietotekniikkaa, -sen tuomaa sosiaalista mediaa jäisi paljon kokematta
- Kaupungissa on hyvä asua, mutta Suomi tarvitsee hyvinvoivan maaseudun ja maatalouden
maanantai 14. toukokuuta 2012
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
lauantai 12. toukokuuta 2012
11 vastusta
- Mitä kirjaa luet juuri nyt?
- Mekitystalous, Pauli Aalto-Setälä
- Mieliruokasi
- Lihaperunalaatikko, jossa on runsaasti possu suikaleita
- Mitä uutta haluaisit oppia?
- Yritän oppia PhotoReading lukemista, tuntuu siltä että kehityn siinä
- Oletko kissa- vai koiraihminen?
- Meillä on ollut koiria, ja myös hevosia, mutta nyt ei ole kotieläimiä
- Korkarit vai matalat kengät?
- Pidän eniten SA-poistomyynnistä ostamistani malakorkoisista maihinousukengistä
- Mikä on mielestäsi Suomen kaunein kaupunki/pitäjä?
- Ehkä se on Viitasaari, mutta myös Turun rannikkopitäjistä pidän. Laitilakin oli mukava asuinpaikka
- Mikä ärsytti tänään?
- Monet ulkomaanuutiset ovat ärsyttäviä
- Tunnetko naapurisi?
- Asumme Jyväskylän kaupungissa, mutta kaava-alueen ulkopuolella ja naapurit ovat hyvin tuttuja
- Mitä teet huomenna klo 19.00?
- Suomi-USA ottelu on lopuillaan ja parempi voittaa?
- Nimeä mieliblogisi?
- Seuraan monia hyviä blogeja
- Kuka voittaa Euroviisut?
- Toivottavasti voittaja on paras kappale, mutta en usko että niin tapahtuu
Äitienpäivän aatto
Tämä kevät on ollut kolea ja
sateinenkin, mutta varmaan jokainen odotamme pian alkavaa kaunista
kesää. Se mitä ajattelemme tänään riippuu siitä, miten koemme
ympäristön ja mitä tulevalta odotamme. Kaikki se mitä näemme,
kuulimme eilen, tai koemme tänään ja odotamme huomenna
Äitienpäivänä näkevämme, muokkaa meitä ja läheistemme
tulevaisuutta.
Toinen meidän lapsistamme, tytär asuu perheineen kauempana, eikä hänen perheellään ole mahdollisuutta osallistua kanssamme Äitienpäivän yhdessäoloon, mutta kiinteä perheyhteys on olemassa etäisyydestä huolimatta.
Äitienpäivä on naisten, -Äitien
juhlapäivä, mutta ei olisi ainuttakaan äitiä, ellei olisi miestä,
lasten isää, joten juhla on koko perheen tapahtuma, joka päähenkilö
on Äiti.
Menemme huomenna poikamme perheen
kanssa äitienpäivälounaalle paikalliseen ravintolaan. Minun vaimoni, ja
pojan vaimo, he ovat tilaisuuden
kunniavieraita. Lienee monimutkaista, mutta sittenkin niin
yksinkertaista, keväisten ruusujen tuoksuista juhlaa. Toivomme
auringon paistavan Äitienpäivänä ja kevään näyttävän hyviä
toiveita alkaneesta kesästä.
Toinen meidän lapsistamme, tytär asuu perheineen kauempana, eikä hänen perheellään ole mahdollisuutta osallistua kanssamme Äitienpäivän yhdessäoloon, mutta kiinteä perheyhteys on olemassa etäisyydestä huolimatta.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Ei tämä niin vakavaa ole
Televisiokanavat tarjoavat päivässä uutisia
tuhkatiheään, jos niitä haluaa katsoa oikein paljon, voi surfailla
eri kanavien välillä vertaillen, kuka ankkureista kertoo parhaat uutiset.
Samoja asioita niissä usein kerrataan, vaikka joskus epäilyttää,
etteivät kaikkia uutiset voi edes olla täyttä totta. Kai ne
kuitenkin ovat, sillä maailmassa tapahtuu ihmeellisiä, jopa
uskomattomia asioita. Sattuu onnettomuuksia ja taloudessa tapahtuu
nousuja sekä laskuja. Ilmasto muuttuu ja ihmiset ovat hädissään,
kun vaaleissa meni odotetusti tai aivan odottamattomasti. Urheilussa
sitten voi olla todella suuria uutisia, sillä joskus tapahtuu
tulosparannuksia ilman laittomien konstien käyttöä.
Kaikenlaista palautuu mieleeni, kun muistelen eilisiä uutisia. Ihme kyllä jotakin on jäänyt muistilokeroihin, mutta sittenkin vain hyvin vähän. Äsken katsomiani uutisia en juurikaan muista, paitsi sen, että Suomi voitti eilen illalla jääkiekon MM-kisoissa Ranskan suurella maalierolla. Enemmän kuin vanhat uutiset, nyt kiinnostaa seuraava Suomi ottelu, se miten käy illalla Kanadan kanssa, sillä toinen joukkue joutuu häviämään ensimmäisen kerran näissä MM-otteluissa.
”Me sanomme nyt näkemiin. Näkemiin!”
Kaikenlaista palautuu mieleeni, kun muistelen eilisiä uutisia. Ihme kyllä jotakin on jäänyt muistilokeroihin, mutta sittenkin vain hyvin vähän. Äsken katsomiani uutisia en juurikaan muista, paitsi sen, että Suomi voitti eilen illalla jääkiekon MM-kisoissa Ranskan suurella maalierolla. Enemmän kuin vanhat uutiset, nyt kiinnostaa seuraava Suomi ottelu, se miten käy illalla Kanadan kanssa, sillä toinen joukkue joutuu häviämään ensimmäisen kerran näissä MM-otteluissa.
Hyvätkin uutisiset muistetaan paremmin, jos
uutisankkurilla on sellainen lievästi "irrallinen irvileuka", joka saa sinne
väliin heitettyä jonkun huulen, tai kevyen läpän. Vakavilla
asioilla ei tietenkään saa pilailla valtakunnallisessa mediassa,
mutta sukkeluus, pieni pilke silmäkulmassa keventää hyvällä
tavalla.
TV:n katsojana kannattaa joskus kokeilla, mitä palautuu mieleesi esimerkiksi tunti sitten näkemästäsi uutislähetyksestä? Voi olla, että parhaiten muistaa miten uutisankkurit hymyilivät lähetyksen lopuksi tulleen kivan loppukevennyksen jälkeen todeten:
TV:n katsojana kannattaa joskus kokeilla, mitä palautuu mieleesi esimerkiksi tunti sitten näkemästäsi uutislähetyksestä? Voi olla, että parhaiten muistaa miten uutisankkurit hymyilivät lähetyksen lopuksi tulleen kivan loppukevennyksen jälkeen todeten:
”Me sanomme nyt näkemiin. Näkemiin!”
torstai 10. toukokuuta 2012
Tunnetko tuoksun?
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
maanantai 7. toukokuuta 2012
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
lauantai 5. toukokuuta 2012
Pyöräilyviikko
Vuoden 2012 valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään lauantaista sunnuntaihin 5.–13.5.2012. Jyväskylän seudulla kyseessä on juhlavuosi, sillä Pyöräilyviikko järjestetään täällä jo kymmenettä kertaa. Myös viikon valtakunnallinen päätapahtuma pidetään Jyväskylässä lauantaina 5.5. Luvassa on Suomen kaikkien aikojen juhlavin, hienoin ja näyttävin Pyöräilyviikko!
Tällä nuorella miehellä oli vähän vanhempi kulkupeli |
perjantai 4. toukokuuta 2012
Kivipedin kolhimat
Heräsin aamulla, enkä suinkaan ollut
levänneen oloinen, vaan jäsenet olivat puutuneet, ja paikkoja
kivisti. Muistelin olenko nähnyt yöllä jotakin unta, vai mistä
epämukava olo johtuu. Vähitellen mieleen palautui, että jossakin
vieraassa paikassa olen yöni viettänyt. Taivalsin yksin autiomaata,
mutta auringon laskiessa löysin keitaan, jossa pysähdyn puun alle
ja siihen väsyneenä nukahdin.
Heräsin aamulla, mutta olin kotona, omassa sängyssäni, eikä hedelmätarhasta ollut mitään tietoa, ei edes alkeellisinta karttaa. Oli vain muhkurainen patja, siinä rullalle kiertyneet lakanat, ja lihakseni ja luuni, kuin kivipedin kolhimat. Niin vähän muistin yöllisen unen tapahtumista, että en olisi tämänkään vertaa voinut kirjoittaa, ellei pakinaperjantain haaste olisi minua muistuttanut.
Aamuyöllä heräsin, koska tunsin
itseni nälkäiseksi ja janoiseksi, mutta minulla ei ollut vettä, ei
ruokaa. Huomasin että puu, jonka alla lepäsin oli hedelmäpuu. Sen
latvassa keikkui muutamia herkullisen näköisiä kypsiä hedelmiä.
Mitenkään muuten en niitä sieltä saa, kuin kiipeämällä
korkealle, lähelle latvusta. Pääsin kuin pääsinkin puuhun ja
kurkotin oksaa, ja niin sieltä putosi pari suurta syötävää
hedelmää maahan.
Olin onnessani kun selvisin vielä
ehjänä alas puusta. Söin hedelmän, vähän toistakin. Pian taas
nukuin syvästi. Saattoi niissä hedelmissä olla jotakin huumaavaa.
Unessa sain toivoa jotakin, ja minä tietysti halusin koko
hedelmällisen keitaan itselleni, maan joka tuotti noita ihmeellisiä
etelän hedelmiä. Toivon myös riittäviä vesisateita ja
vesivarastoja, sillä ilman vettä mikään ei puutarhassa kasva.
Monipuolinen oli toiveideni lista, halusin myös suuren joukon työväkeä, ja kaiken sen minä olin pian saava.
Monipuolinen oli toiveideni lista, halusin myös suuren joukon työväkeä, ja kaiken sen minä olin pian saava.
Heräsin aamulla, mutta olin kotona, omassa sängyssäni, eikä hedelmätarhasta ollut mitään tietoa, ei edes alkeellisinta karttaa. Oli vain muhkurainen patja, siinä rullalle kiertyneet lakanat, ja lihakseni ja luuni, kuin kivipedin kolhimat. Niin vähän muistin yöllisen unen tapahtumista, että en olisi tämänkään vertaa voinut kirjoittaa, ellei pakinaperjantain haaste olisi minua muistuttanut.
torstai 3. toukokuuta 2012
Puoli pilvisen päivän pouta, pilvet
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Nokkakoriste
Tällaisen Spirit of Ecstasyn bongasin eilen! |
American Car Club: Vappu cruising |
tiistai 1. toukokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)