lauantai 20. elokuuta 2016

Valokuvaus on arkea täydentävä harrastus

Valokuvaus on uskomattoman mukava harratus; itse asiassa se on niin palkitsevaa, että pidän sitä parhaana harrastuksenani.

1. valokuvaus täydentää monia muita harrastuksia ja arkisia toimia 
Lukeminen antaa uusia ideoita kuviin ja tietenkin on hyvä kuvata lainaamiensa kirjojen kannet
Puutarhanhoitoon liittyviä asioita on vaikea muistaa, mutta kun kasveja ja pihapuuhia kuvaa, niin asiat palaavat mieleen vanhoja kuvia katsomalla
Yhdistystoiminnassa, kuvaaminen täydentää muistikuvia
Metsässä liikkuessa kohtaa paljon mukavia aiheita liikunnan lomassa


2. valokuvaajat kertovat kuvilla asioita läheisilleen
Me muutumme päivittäin, ja muutos on todettavissa kuvista. Lasten kasvaminen ja tärkeät perhetapahtumat tallentuvat kuvadokumentteina. Lapset ovat muutenkin kiitollisia kuvattavia. Tietenkin lyhyet videoklipit kertovat vieläkin enemmän. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi tällaiset kuvat tulevat.

3. valokuvaajat voivat elää matkansa uudelleen
Esimerkiksi laajakulma objektiivit ovat ratkaisevan tärkeitä upeiden maisemien ja arkkitehtuurin kuvaamiseen. HDR kuva tuo esiin maiseman lumon tai voimakas mustavalkoinen kuva. Valokuvaajat osaavat tallentaa digitaalisesti näitä erilaisia loma muistoja.

4. valokuvaajat katsovat ympäristöä eri näkökulmasta
Herääminen ennen aamunkoittoa viikonloppuna ei ole kaikkien mielestä hyvä tapa aloittaa päivä, mutta katsomalla kerran kuukaudessa auringonnousua ja kuvata se tekee siitä heräämisen arvoista. Likaiset kädet ja housunpolvet, kun haluaa saada täydellisen kukkakuvan tai kuvata läheltä multaa möyrivä ötökkä.
Minua harmittaa kun eilen puolukkareissulla ei ollut kameraa, sillä olisin saanut hyviä kuvia sisiliskosta. Pitää muistaa pitää kamera aina mukana. Olihan minulla kännykkä, mutta ei tullut sekään metsässä mieleen. Eli opittavaa riitttää.
Valokuvaus yhdistää meidät luontoon siten, ettei sellaista yhteyttä olisi olemassa ilman kameraa. Uskon todella, että valokuvaaja sydämeni on vain hieman villi, ja antaa elämääni vähän enemmän jännitystä.

5. valokuvaajat ovat yksi suuri online-yhteisö
Facebook on suosittu online valokuvaus foorumi tai ehkä siellä on paikalliseen valokuvaus klubi, tai sellaisen rymän voi itse perustaa. Valokuvaaja saa muiden kuvista hyviä ideoita. Olemme valmiita ja halukkaita auttamaan toisia kuvaajia, jakamalla kokemuksia, asetuksia- ja laittetietoja muille. Harrastajavalokuvaajalle kollegat ovat tärkeitä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti