sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Eilen Hollolassa

Pyhäniemen kartano Hollola
Pitkään matkaan on parasta lähteä ajoissa. Näin teimme eilen, kun olimme menossa syntymäpäivien viettoon Hollolaan. Olimme etuajassa, eikä viitsitty vielä ajaa juhlatalon pihaan. Lähellä oli Pyhäniemen kartano, jonka parkkiin pysähdyimme ja kävelimme kartanon mäelle. Siellä oli ystävällinen vastaanotto, sillä meidät pyydettiin sisään tutustumaan taidenäyttelyyn. 

Heillä oli häätilaisuuden valmistelut, eikä nyt myyty sisäänpääsylippuja. Meillä oli aikaa vain vajaa tunti, jossa ajassa ei paljoa ehtinyt pysähtyä, mutta nopea kävely Outi Heiskasen ym. taidetta vilkaisten. Jossain toisessa yhteydessä pitää tutustua komeaan kartanoon oikein riittävän ajan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti