Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikon kuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikon kuva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lidl Palokka

Avautuu ensi viikolla

maanantai 27. kesäkuuta 2016

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Huutokauppa

Myyntimies Jethro pitää huutokauppaa Seppälän Prismassa (22.42016)

tiistai 6. tammikuuta 2015

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Talvi tulee aikanaan

MARRASKUU
Muutama päivä sitten satanut lumi suli pois vasten odotuksia. Sitä satoi kerralla niin runsaasti, että se olisi voinut hyvällä onnella jäädä maahan kevääseen saakka. Niin ei käynyt kun pakkanen muuttui suojasääksi ja sitten tuli vesisade ja lämmin tuuli. Yhdessä yössä satanut lumi suli kaikki yhdessä yössä pois. Maa on taas musta ja yöt ovat pimeitä ja synkkiä. Pakko talven on tulla, mutta tuleeko se ennen joulua, sitä voi vain arvella. En uskalla ennustaa mitään, mutta uskon kuitenkin, että luminen talvi tulee, kunhan ehtii.

Tuskinpa kukaan enää kyseenalaistaa ilmaston muutosta, niin selkeästi säätilat ovat muuttuneet lämpimiksi. Lämmitys sähkön maksajalle tämä olisi hyvä asia, mutta onko se verottaja, joka pääasiassa nostaa sähkön hintaa. Joka toinen kuukausi tuleva sähkölasku vaikuttaa kuitenkin vähintään saman tasoiselta mitä se on ollut edellisinä vuosina vaikka kwh. Määrä on laskenut.


Kaikin keinoin verottajan on saatava euronsa yhteiskunnan kasvaviin kuluihin, selvähän se on.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Luonnon rauhaa

Ilman Suomen metsiä, peltoja, järviä, ilman tätä kaunista luontoa, meillä ei olisi ilmaa hengittää, ei maisemia, joista nauttia. Luonnon sylissä riittää jokaiselle katseltavaa, josta saa aikaan mielen tyyneyden ja kiitollisuuden.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Tuomi

Avautuvatko tuomen kukat äitienpäiväksi

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Savuhormit on nuohottava vuosittain .

Kerran vuodessa pitää kutsua vieras suteineen käymään talon katolla. Kulunut talvi oli sen verran leuto, ettei tulisijoja kovin usein käytetty. Ei sieltä piipusta sitten sitä nokeakaan paljoa tullut, mutta nyt on röörit taatusti puhtaat. Normaalit tulisijojen tuhkat on poistettu melko usein, mutta savuhormin siivouspuuha kuuluu ammattilaiselle.

Nopeasti se homma hoitui, sillä yksi mies kävi katolla ja toinen hoiteli tehokkaiden imurien kanssa noen ja tuhkat pois tulisijojen luukuista. Syksyllä voi taas huoletta alkaa lämmitysjayden, kun on tuo nuohous tehty ja poissa mielestä.

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulun aikaan muistellaan

Joulukuu on muistojen kuukausi. Kuka ei muistelisi menneitä jouluja aina lapsuudesta alkaen. Joululahjat ja läheiset ystävät palaavat mieleen. Joulukortteja lähetään edelleen lukuisa määrä, vaikka käytössä on sähköiset yhteydenpitotavat, eivät ne syrjäytä joulukortin inhimillisyyttä. Näyttää siltä, kuin vanhemmiten korttimäärä vain lisääntyisi. Vuosittain ainakin meillä on saatujen ja lähetettyjen korttien lukumäärä kasvanut. Ehkä yksi syy siihen on helposti ylläpidettävä osoiterekisteri. Käsin ne joulukortin kuitenkin kirjoitetaan, eikä vaimo anna lupaa tulostaa valmiita osoitetarroja. Tämän vuoden korttinipun ostin kuitenkin sellaisia joissa oli valmiiksi painettu postimerkki, vaikka helppo olisi ollut tarramerkki kortteihin kiinnittää.

Uskon auringon nousevan, joka aamu vaikka harvoin se on tähän vuodenaikaan näkyvissä. Talven pimein aika kääntyy lauantaista alkaen valoisampaan suuntaan. Pimeää onkin ollut ihan tarpeeksi, sillä tänäänkin pilvisenä päivänä ei kovin kauaa pärjännyt ilman valoja. Valokuvauksen harrastajalle tämä aika on kuitenkin mukavaa aikaa kuvata. Kameran kennolla herkkyys riittää, ja jos ei käsivaralta saa kunnon kuvaa niin jalustalla valokuvauskone pysyy vakaasti paikoillaan.

Järven jäähän jäätynyt mennen kesän muisto

maanantai 27. elokuuta 2012

Torilla

Meitä suomalaisia kiinnostavat erilaiset asiat, siksi minäkin pyrin luottamaan eniten omaan makuuni.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kunnianlaukaukset

Rautpohjan tykkikerho ampui Jyväskylässä  torstaina syntyneen Ruotsin prinsessa Estellen kunnialaukaukset.
Kunnialaukausten ampuminen kuninkaallisten syntyessä on Ruotsissa vanha tapa. Kunnialaukaukset kajativat Jyväsjärven rannassa hotelli Alban lähistöllä. Tapahtuman järjestäjät ovat olleet yhteydessä Ruotsin suurlähetystöön, jossa ilahduttiin eleestä.
Rautpohjan tykkikerho on Metson Rautpohjan tehtaiden harrastekerho, jonka on toiminut lähes 15 vuotta. Kerholla on käytössään mm. kaksi oikeankokoista kenttätykkiä.

torstai 16. helmikuuta 2012

torstai 19. tammikuuta 2012

Kansanhuvia

Talvi on tullut ja lunta on riittävästi, jospa vielä järvien jäät vahvistuisivat turvallisiksi. Lumitöitä riittää pihamaalla lähes joka päiväksi. Mikä onkaan sen mukavampaa kuntoilua, kuin lumen lapioiminen ja kolaaminen. Sitten sen päälle hetki lumikenkien kanssa metsässä ja pusikoissa tarpomista. Iltaisin tärkeimpiä TV-ohjelmia ovat nyt vaalitentit, ne ovatkin mukavaa viihdettä. Ehdokkaat ja toimittajat alkavat oppia mielenkiinnon herättämisen, mutta sunnuntain äänestys vie sen huvin pois. Onneksi odotettavissa on toinen kierros ja kaksintaistelu paremmuudesta kahden välillä.

En tiedä ovatko ehdokkaat nytkään samalla viivalla, niin erilaisia ovat heidän vaalibudjettinsa. Onhan se niin, että isommalla rahalla saa enemmän kuin pienemmällä. Ei kai se kuitenkaan ole ehdokkaan vika onko köyhä vai rikas tai tukeeko häntä mikä osa kansasta. Gallupit eivät pressan valintaa ratkaise vaan vaaleissa saadut äänet, mutta ohjaahan gallupit ja tiedotusvälineet äänestäjiä valitsemaan maahan sen halutuimman ehdokkaan.

Varmaan saamme hyvän presidentin, sillä eihän ehdokkaaksi huonot pääse. Se on sitten taas pulinat pois.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua ja Iloista Uutta Vuotta!

On se niin, että ainut vakio on muutos, säätilojen huomaa muuttuneen jo ”sokea Reetakin”.
Valkoista joulua voi pitää Suomen eteläisissä osissa, entistä harvinaisempana. Joulukinkun mukana saa jopa vettä, josta voisi keittää suolaiset kahvit. Joulukuusen voi ostaa kätevästi marketista, eikä tarvitse sitä muovista aasialaista kestokuusta edes kastella, puhumattakaan neulasten siivoamisesta olohuoneen lattialta. Kansa karppaa, joten kinkku ja voi kelpaa, mutta puurot, monet laatikot ja muut perinteiset ruuat ovat pannassa. Pikemmin voisi kysyä mikä on enää pysyvää ja muuttumatonta, kun Joulukirkossakin käydään entistä harvemmin.


Haluamme viettää Joulua edelleen suurella hartaudella ja kunnioituksella. Joulukortteja postitetaan perinteisesti ja ystäviä muistetaan. Joulua arvostetaan vuoden tärkeimpänä, tunnelmallisena Juhlapäivänä, jonka perinteet säilyvät mielissä vaikka kaiken muutos on alati pysyvää.
   

lauantai 29. lokakuuta 2011

Huomenna

Talviaikaan

Eilinen unohtuu,
kuin maahan pudonnut syksyinen lehti,
joka lahoaa luonnon kiertoon.

Tänään kuljen virkeästi,
kuin aurinko, joka aamulla nousee
ja loistaa pilvettömän päivän.

Huomenna on talvi lähempänä,
kelloa siirretään tunnilla taaksepäin.
Palaamme normaaliaikaan