Helteellä

Kesähelteellä jonkin päivänä aurinko tapaa nukkuvan vuoteeltaan, kesken päivän. Lämpö tulvii sisään ikkunoista ja huonetilaa viilennetään sähköä polttaen. Ikkunoissa tulisi olla sälekaihtimet ainakin eteläpuolisissa ikkunoissa; ei ole. Jos avaa ovet ja ikkunat se on kuin toivottaisi helteen suoraan tervetulleeksi tupaan.

Tarvitsemme valoa ja lämpöä, mutta vain kohtuullisesti. Tarvitsemme vettä, kosteutta iholle, ettemme läkähdy. Valon pehmeä säteily on tarpeen, sillä emme ole sieniä, joita pimeässä kastellaan vain kerran viikossa. Olemme ihmisiä; eläimiä jotka osaavat kävellä kahdella jalalla, kuunnella, lukea ja kirjoittaa sekä ajatella.
Ilma on valoa ja värejä väritöntä valkoista, vihreää, punaista ja keltaista sekä taivaan sinistä. Kesässä on tuoksuja, niitä on nyt paljon, mutta talvella vain savun katku ja liikenteen käry. Kesällä elämä on villiä, lintujen laulua ja laineiden liplatusta. Kaikki pienet äänet sulautuvat toisiinsa. Liikenne meluaa sekä suihkukoneiden pauhua taivaalla, ne muodostavat äänten kakofonian. Yhdessä kaikki, kesä, tuuli, sade, kaupunki ja maaseutu iloitsevat elämän riemua, joka levittäytyy mukaan kaikkeen olevaan.