tiistai 2. lokakuuta 2018

Onko maapallon ulkopuolella elämää

Maapallo on aikalailla kriisissä, kun ihmisten määrä lisääntyy ja jätemäärä peittää kohta maat ja meret. Emme tarvitse maapallolle uusia asukkaita, koska Syyrian sotapakolaisten sijoittamisessa on jo vaikeuksia. Jos niitä tähtien kansalaisia on, niin toivottavasti he tuovat meille viisautta ja varallisuutta, sekä tarjoavat uusia asuinmahdollisuuksia kaukaisilla planeetoilla. Toivottavasti ne eivät ole tyhmiä apinoita, sillä niitä maapallolla on riittävästi. Ei olisi mukavaa, jos olisivat lihansyöjiä, jotka olisivat kiinnostuneita ihmisistä vain riistana. Mitä jos ne ovatkin suuria hyönteisiä, rumia ja suuria otuksia. Voisi kuvitella, että avaruusolennot ovat huomanneet hätämme ja tulevat nyt pelastamaan ilmastonmuutoksesta kärsivän planeettamme.

Tarvitsemme turvallista energiaa korvaamaan jo lähes loppuun kulutetun fossiilisen energian ja
vaarallisen atomivoiman. Tarvitsemme teknologiaa, jolla voisimme varastoida auringon säteilemää
saasteetonta energiaa.
Ymmärtävätkö he tai ymmärrämmekö me, miten voisimme hyödyntää koko kosmista
maailmankaikkeutta. Onhan sekin mahdollisuus olemassa, että ihminen eläisi yksin tässä suuressa
kaikkeudessa, mutta se vasta olisi todella kummaa ja uskomaton juttu.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti