lauantai 18. joulukuuta 2010

Mielenrauhaa ja Hyvää tahtoa kaikille

Mikä semmoinen asia kuin mielenrauha oikein on? Rauhan vastakohtana on totuttu pitämään sotatilaa tai vastaavaa vakavaa myllerrystä, jolloin mieli on häiriintynyt ja ihminen tekee mitä vain selvitäkseen. Kaikilla ei näin ollen ole mielenrauhaa, sen voi päätellä esimerkiksi Tukholmassa tapahtuneesta itsemurhaiskusta. Ihmisen luonne on ollut aina jonkinlaisessa kaaoksessa tarkastellaan tunnettua aikaa vaikka miten kauas taaksepäin. Nykyihmisen kiire ja stressi kumoaa kiltteyden, vaikka Joulu on eräänlainen synonyymi kiltille. Kaikki me, niin lapset, kuin aikuisetkin pyrimme Jouluna osoittamaan läheisille miten kilttejä olemme. Annamme ja saamme lahjuksia, joilla kiltteyttä ostetaan taas seuraavaan Jouluun saakka. Kiltillä ja anteliaalla ihmisellä on myös hyvä mielenrauha, joten nautitaan Jouluilosta.

3 kommenttia:

  1. Aika ovelia rinnastuksia tekstissäsi :)

    VastaaPoista
  2. Eksytty on kauas aidosta mielenrauhasta lahjuksiemme kanssa, näin on.
    Sitten vielä pahamieli mukaan, kuin ei mieleinen lahjus olekkaan.

    Onni on viettää Joulu ilman tavaran merkitystä.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia teemoja, jos päättää olla kiltti niin onko sekin vain lahjus jolla ostetaan mielenrauhaa?

    Kaunis kuva.

    VastaaPoista