perjantai 14. tammikuuta 2011

Taivaallista hierontaa

Istuin huutokauppasalissa katsellen ja kuunnellen miten kauppa käy ja raha liikkuu. Ostaminen on sitten ihan jo toinen asia, johon ei oikein vakavasti pidä suhtautua, sillä se saattaa käydä kalliiksi. Joskus onnistaa, kuten tässä taannoin.
Myynnissä oli jokin muhkuraisen mustan kankaan sisään koottu härpäke. Siihen kulki paksu sähköjohto ja siinä sivussa oli vielä jonkinlainen kaukosäädin. Meklari ei tainnut oikein tietää mitä oli myymässä, joten ei kympin pohjahinnan päälle ääntä kuulunut. Ajattelin, etten putoa korkealta, jos avaan kaupan ja niin huusin. Vasara paukahti heti kun äännähdin, ja niin minusta tuli tämän hierontalaitteen omistaja. Tuolia ei mukaan tullut, mutta tuon täkin voi vetää oman lempituolin istuimelle, ja asettaa valintanapista täristysohjelman päälle ja sitten vain rentoutua. Muutaman kerran se on ollut käytössä ja mukavalta se tuntuu, koska siinä on myös lämpövastus. Joskus laitan hierontalaitteen lattialle ja käyn siihen makuulle ja annan hurista. Taivaalliselta se tuntuu, joskus siihen olen jopa nukahtanut. Onneksi ajastin katkaisee hieronnan joten koko nokkaunten aikaa ei tarvitse olla hieronnassa.

Tämmöinen härrävärkki tahtoo helposti unohtua kaappiin ja jäädä sinne unohduksiin. Nytkin se oli siellä, mutta kaivoin sen esiin ja otin valokuvan siitä. Ehkä huomenna on taas aika nauttia rentouttavan taivaallisesta hieronnasta, kun annan tuon edullisen ostoksen tehdä sille luontuvaa työtä.

8 kommenttia:

  1. Nauti ihmeessä! Lämpö tekee hyvää tähän vuodenaikaan :)

    VastaaPoista
  2. Härrävärkkikin saa yhä uusia merkityksiä. Mukavaa :)

    VastaaPoista
  3. Siis melkein yhä käyttökelpoinen tuo hierova huopa kuin leipäkone, joka useimmilta myös on jäänyt komeroon.

    VastaaPoista
  4. Katselin Sauli Niinistön aamuisen haastattelun tuossa tuolissa iskuen. Hieronta rentoutti samalla. Voi per... miten mukavalta se tuntui. Onko siitä keholle hyötyä, sitä en tiedä. Yritän nyt saada vaimonkin istumaan hieronnassa, ettei heti tarvitsisi viedä komistusta kaappiin. Käyttöön tämä kuuluu!

    Leipäkone meillä on jatkuvassa käytössä. Se kone on myös huutokaupasta halvalla ostettu ja on säästänyt hintansa lukemattomia kertoja. Sillä saa aikaan hyvää leipää, jos viitsii opetella sitä oikein käyttämään. Harvoin leipäkoneessa on moitittavaa, mutta sen käyttöön ei viitsitä paneutua. Ei sekään ole sellainen automaatti, joka tekee mitä vain, kun tepselin tökkää reikään.

    VastaaPoista
  5. Hierooko se myös älynystyröitä ? Se vasta olisi kätevää. Voisi ajatella istuessaan. Mukavalta tuo tuoli näyttää, sellaiselta jämäkältä.
    Odotetaan vaan ensi joulumarkkinoille, niin meille myydään härrävärkkiä, joka hieroo aamulla aivot blogauskuntoon.
    Fiksulta tuo näyttää; ensin tv-jumppa ja sitten hieronta.

    VastaaPoista
  6. Heikki hyvä, en ole kokeillut miten hieroisi älynystyröitä, ehkä samoin kuin peräpukamia ja hartioita. Fiksu vekotin kuitenkin, enkä maksanut itseäni kipeäksi.

    VastaaPoista
  7. Johan on nautinnollinen.
    Tukeva on tuoli, ei tipahda vaikka nukahtaakin.

    VastaaPoista
  8. Tätäpä oli hauska lukea. Kuin olisi hyvässä hieronnassa käynyt.

    Mitenkähän monta hyvää vempainta on unohtunut komeron kätköihin? Hyvä kun otit esille. Täytyypä lähteä kellarikierrokselle :)

    VastaaPoista