Sanon sitä mahdottomuudeksi, jos pitäisi sanoa, mikä paras on kesäsää. Hellekauden jälkeen kaipasin jo sadetta ja kolmenkymmenen asteen lämpötila tuntui minusta tukahduttavalta. Raikastavaa sadetta kaipasi niin luonto kuin minäkin. Nyt sitä saatiin. Vettä satoi sopivasti, ei yhtään liiaksi, mutta lämpötila laski yli 20°. Vähempikin, olisi riittänyt, sillä tihkusade ja alle 10 asteen lämpötilaan on vaikea tottua heti helteen jälkeen.

Kesäsäihin on mahdotonta olla jatkuvasti tyytyväinen, vaikka keskimäärin Suomen kesäilmoja tuskin mikään voi voittaa. Viikko sitten kasvimaalle kylvämäni papu nousee nyt nopeasti pintaan, tosin rikkaruoholla on valmius peittää maa on uskomattoman nopeasti, se ehtii aina ensinnä. Parasta kaikessa on vain seurailla tapahtumia ja puuttua asioihin tarvittaessa.

Poudan koittaessa alkaa kitkeminen se on takuuvarmaa ja tärkeää sillä hyötykasveille on annettava elintilaa. Huvittaa tämä kotipuutarhurin elämä, sen nurinkurisuus ja mielenkiintoisuus. Ihminen vieraantuisi nopeasti luonnosta, ellei olisi mukana viljelemässä jotakin. Näin ymmärtää hyvin miksi kotimaisilla elintarvikkeilla on hintansa, sillä ainakin kotipuutarhurin tuotantokustannukset ylittävät komeasti saavutetun taloudellisen hyödyn, vaikka oman hoitotyön tekee ihan vain mielenkiinnosta. Ehkä näin on hyvä, sillä omalle itselleen pitää osata ainakin hymyillä, jos ei ilkeä kokonaan nauruun pyrskähtää.