lauantai 19. toukokuuta 2012

Huomenna taistellaan mitaleista MM-areenalla

<><><><><>
Suomen mahdollinen MM-mitali jäi sitten huomisen pronssiottelun varaan. Olisihan se ollut hienoa jos Leijonat olisivat kotikisoissa saaneet taistella finaalissa MM-kullasta. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, koska Venäjä voitti ja vielä varsin selvästi, kun se murskasi Suomen MM-välierässä maalein 6-2.

Tänä keväänä on satanut vettä aika reilusti ja maa on märkää. Kasvulle olisi hyvät olosuhteet, kun vain tulisi pian lämmintä. Ainakin meidän piha, joka on hiesusavimaata, kärsii liiasta vedestä. Kasvimaalle ei ole ollut vielä mitään asiaa, sillä kaikki muokkaustoimet tekisivät maasta velliä, joka kovettuisi lähes betoniksi.

Vesi on arvokas asia, mutta liika on siinäkin liikaa. Hanasta juoksutettava vesi ei ole ihan ilmaista, sillä Helatorstaina luin vesimittarin ja laskeskelin millainen on vuoden vesikustannus. Motivan mukaan normaali vedenkulutus on 90 – 270 litraa vuorokaudessa henkilöä kohden. Näyttää että olemme aika säästeliäitä veden suhteen, mutta kuitenkin vesilasku on vuodessa lähes 600 euroa. Jyväskylän Energia laskuttaa vedestä suhteellisen korkeaa m³ hintaa, vaikka Keski-Suomi on vesirikasta aluetta. Vesi on kuitenkin sellainen hyödyke, jota ei pysty edes kilpailuttamaan, kuten sähkön hintaa, vaan siinä on naimisissa paikalliseen toimittajan kanssa.

Halpaa vesi kuitenkin on, jos sitä vertaa esim. bensan hintaan. Muistan kun vuonna 1973 ensimmäisen energiakriisin aikaan eräs automerkki mainosti:

"Millä autolla aiot ajaa, kun bensan hinta on 5 markkaa litralta?"
Silloin n. 40 vuotta sitten vitonen tuntui todella paljolta, mutta nyt bensa maksaa vanhaan rahaan muutettuna noin 10mk/litra, siitä huolimatta kaikki tarpeellinen, ehkä osa tarpeettomiakin reissuja tehdään omalla autolla.
Taalainmaankoivu hiirenkorvalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti