perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluenkelit

MV#148
Aamulla tuuli puhalsi oikein voimalla pohjoisen suunnasta. Seitsemän uutisten kuuntelu katkesi kesken kaiken. Kerran valot palasivat muutamaksi sekunniksi, mutta sitten olikin täysin pimeää. Vähän jännitti, miten pitkä katkos nyt tulee, sillä edellisen kerran sähkö oli Einon päivän myrkyn vuosi 28 h. poissa. Nyt päästiin vähällä, sillä heti kymmen jälkeen valo paloi jälleen, eikä uusia katkoja ilmennyt sen jälkeen.
Aina palaa mieleen miten riippuvaisia olemme sähköenergiasta, vaikka hellapuita, lamppuöljyä, paristoja ja kynttilöitä olisikin varastossa, eivät ne auta kuin lyhyen sähkökatkon ajan.

1 kommentti:

  1. Minulla näkyi musta lappu, ei mitään muuta. Ajattelin, että olipa pimeää, kun ei ollut sähköjä. Mutta olihan kamerassa salama. Nyt näkyy kaksi enkeliä. Sopiva kohde näin joulun alla.

    VastaaPoista