Arjen ajatuksia ja askareita, sekä liikuntaa luonnossa, jolloin kamera on matkassa mukana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valo. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. syyskuuta 2016
tiistai 29. joulukuuta 2015
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Syksyä pukkaa
Käydessäni taannoin lääkärissä sain määräyksen käyttää paria erilaista verenpainetta alentavaa pilleriä päivittäin.
— Mitä sivuvaikutuksia näillä on, minä kysyin?
Kaikkiin lääkkeisiin saattaa liittyä joitakin sivuvaikutuksia niin näihinkin, sillä verenpaineen alenemisen lisäksi näillä on sivuvaikutuksena antaa muutamia elinvuosia lisää., sanoi lääkäri.
Minulla on puhelimen muistikortille ladattuna 600 sivuinen "He eivät tiedä mitä tekevät" äänikirja. Tämä on Jussi Valtosen vuoden 2014 Finlandia palkinnon voittanut teos. Valinnasta päätti Anne Brunila. Kirja ei ole oikeastaan minun makuuni, enkä varmaan lukisi sitä normaali kirjana. Näin ulkoillessa sen kyllä varmaan kuuntelen kokonaan. luettuna tekstiä on yhteensä 26 tuntia.
Paljon erilaista tietoa siinä opuksessa on, sillä toinen päähenkilö on amerikkalainen mies joka hieman ihmettelee suomalaista elämänmenoa, jopa suomalaista sosiaaliturvaa.
Suomalaista luontoa samoillessa tällainen teos kuluu kuin huomaamatta, joten kirjan kuuntelu tuo minulle lisää ulkoilutunteja. Huomenna on tarkoitus käydä puolukkametsässä ja siinä sitten annan olla kuulokkeiden korvilla sivuvaikutuksena.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Valaisunhallinnan tietokirja
tiistai 5. toukokuuta 2015
Aamusta aurinkoon
![]() |
| Makrohaaste/TOUKOKUU |
Keväällä luonto herää, jolloin väsyneinkin köntys virkistyy. Kaikki muuttuu iloisesti ja ihmismielen täyttävät kevään vitamiinit. Nyt on syytä nauttia rohkeista väreistä, vapaudesta ja valosta.
Aamulla jo ennen kukonlaulua nouseminen on riemastuttavaa, vaikka ylösnousu olisi kuinka vaikeaa tahansa.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Kuukausi jouluun
Joulu on jo ovella
ja maassa on ohut valkea härmä. Jouluun on aikaa vain kuukausi. Kohta alkaa
olla kiire kirjoittaa Joulupukille. En minä itse, mutta lupasin auttaa
pojanpoikaa kirjeen laatimisessa. Onneksi kaikilla ei ole samanlaista käsialaa
tai tapaa tehdä asioita, sillä olemme kaikki yksilöllisiä ja joulutoiveemme
ovat hyvin erilaisia. Viisivuotiaalle lapselle Joululla on suuri merkitys,
sillä tuossa iässä joulun odottaminen jää pysyvästi mieleen.
Nykyajan joulut ovat
kovasti kaupallisia ja lienee kansantaloudelle hyväksi, kun vähän törsäämme.
Ainakin ne veropalautus eurot on hyvä panna kohottamaan lasten joulumieltä.
tiistai 18. marraskuuta 2014
torstai 19. joulukuuta 2013
Joulun aikaan muistellaan
Joulukuu on muistojen kuukausi. Kuka ei muistelisi menneitä jouluja aina lapsuudesta alkaen. Joululahjat ja läheiset ystävät palaavat mieleen. Joulukortteja lähetään edelleen lukuisa määrä, vaikka käytössä on sähköiset yhteydenpitotavat, eivät ne syrjäytä joulukortin inhimillisyyttä. Näyttää siltä, kuin vanhemmiten korttimäärä vain lisääntyisi. Vuosittain ainakin meillä on saatujen ja lähetettyjen korttien lukumäärä kasvanut. Ehkä yksi syy siihen on helposti ylläpidettävä osoiterekisteri. Käsin ne joulukortin kuitenkin kirjoitetaan, eikä vaimo anna lupaa tulostaa valmiita osoitetarroja. Tämän vuoden korttinipun ostin kuitenkin sellaisia joissa oli valmiiksi painettu postimerkki, vaikka helppo olisi ollut tarramerkki kortteihin kiinnittää.
Uskon auringon nousevan, joka aamu vaikka harvoin se on tähän vuodenaikaan näkyvissä. Talven pimein aika kääntyy lauantaista alkaen valoisampaan suuntaan. Pimeää onkin ollut ihan tarpeeksi, sillä tänäänkin pilvisenä päivänä ei kovin kauaa pärjännyt ilman valoja. Valokuvauksen harrastajalle tämä aika on kuitenkin mukavaa aikaa kuvata. Kameran kennolla herkkyys riittää, ja jos ei käsivaralta saa kunnon kuvaa niin jalustalla valokuvauskone pysyy vakaasti paikoillaan.
Uskon auringon nousevan, joka aamu vaikka harvoin se on tähän vuodenaikaan näkyvissä. Talven pimein aika kääntyy lauantaista alkaen valoisampaan suuntaan. Pimeää onkin ollut ihan tarpeeksi, sillä tänäänkin pilvisenä päivänä ei kovin kauaa pärjännyt ilman valoja. Valokuvauksen harrastajalle tämä aika on kuitenkin mukavaa aikaa kuvata. Kameran kennolla herkkyys riittää, ja jos ei käsivaralta saa kunnon kuvaa niin jalustalla valokuvauskone pysyy vakaasti paikoillaan.
![]() |
| Järven jäähän jäätynyt mennen kesän muisto |
perjantai 13. joulukuuta 2013
Jouluenkelit
![]() |
| MV#148 |
Aina palaa mieleen miten riippuvaisia olemme sähköenergiasta, vaikka hellapuita, lamppuöljyä, paristoja ja kynttilöitä olisikin varastossa, eivät ne auta kuin lyhyen sähkökatkon ajan.
perjantai 18. lokakuuta 2013
torstai 11. huhtikuuta 2013
Huhtikuussa siirrytään kesäleluihin
![]() |
Harmaa taivas, muuttuu kevään siniseen. Pienessä lapsen mielessä näemme kaiken hienon.
Mitään ei tarvitse tehdä, kun voi jo tuntea poskilla auringon ja aistia kevään pidentyvät päivät. Valokuvatorstai 282. haaste |
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Nuppi
![]() |
| Eristenuppi |
Synnyinseudulleni Pohjois Satakuntaan saatiin sähkö olympiavuonna 1952. Se on myös tärkeä vuosi, koska menin silloin ensimmäiselle luokalle kansakouluun. Ensimmäiset koululäksyt, aapisen tavaaminen tapahtui öljylampun kelmeässä valossa. Sähkövalon tultua oppiminen eteni tehokkaasti, vaikka sähköä toki säästettiin. Taidettiin niitä valopetroolivalaisimia käyttää jonkun verran, vaikka sähkönappula oli seinässä.
Isä oli mukana kun sähkölinjoja vetämässä. Hän oli “tolppa-apina”. Maassa porattiin tolppiin reiät joihin eristeet ruuvattiin ja sitten kun pylväät oli pystytetty niin avoin kuparijohto vedettiin kireäksi linjaksi, jolloin hän oli sitomassa lankoja tällaisiin eristeisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








