keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ajatuksia pitää tuulettaa

Varmaankin monella on mielessä ajatus mitä tehdä, etenkin jos hyödyllistä tekemistä ei tunnu olevan. Sitä voi tuntea olevansa sietämättömän yksinäinen lukiessaan päivän lehteä. Lehti tarjoaa monia uhkakuvia maailman tilanteesta. Olemme yleensä tottuneet, että pahat asiat ovat kaukana Suomen rajoista, mutta nyt voimme katsella kuvia isoista kuljetus koneista, joissa saattaa lastina olla vaikka ydinaseita. Suuren naapurin toiminta on arvaamatonta ja uhkakuvilla saadaan tehokkaasti myydyksi ainakin iltapäivälehtiä.

Tänään ulkona tuulee navakasti muuttuuko se myrskyksi, joka saattaa saada aikaan sähkökatkoja. Onko akuissa virtaa, tai onko tulitikkuja kaapissa tai kynttilöitä pimeän varalle. Kaikkeen on hyvä varautua, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Mitkään ajatuksemme eivät ole kovin objektiivisia, pikemmin vain oman pään sisällä syntyviä unen kaltaisia aavistuksia.   

Kummallisia ovat unet, joskus ne ovat niin loogisia, että ei uskoisi nukkuvansa, mutta joskus unessa tapahtuu niin päättömiä asioita, että on suorastaan pakko tehdä päätös:
—tällaista minun ei ole pakko katsoa!

Joskus sama asia tulee mieleen, jotain lehteä lukiessa, tai telkkari ohjelmaa katsoessa. Silloin on helppo heittää lehti pois tai panna se töllötin kiinni ja lähteä vaikka kaljalle.

1 kommentti:

  1. Kipeänä näin unia murhamiehistä ja itsestään liikkuvista autoista. Uni tuli tarpeeseen, enkä pakkoherättänyt itseäni, vaikka tiedän sen onnistuvan. En lue sanomalehtiä, sillä paikallisuutiset ovat niin negatiivisia, paikallispolitiikkaa tai urheilua. Ei kiinnosta. Maailmantapahtumat kuuntelen tv:stä toisella korvalla. Vuosi vuodelta pienennän tietoisuutta tapahtumista. Tunnen olevani kykenemätön vaikuttamaan mihinkään. En äänestä, sillä edustajat ovat puolueidensa piiskan alla. Eikä puoluepolitiikka ole järjen käsissä, vaan sielläkin haetaan puolue-etuja ja yksityisten poliitikkojen etua. Sama maailmanpolitiikassa. Elämä tuntuu varsin vaaralliselta, mutta minä käperryn pieneksi ja kuvittelen, että en juurikaan ole olemassa. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista