Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutos. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kohta on Pääsiäinen

Ennen oli erilaista, vaikka meille ennen käsite on vain joitakin kymmeniä vuosia, emmekä tiedä paljoakaan tuhansien tai miljoonien vuosien takaisesta elämästä. Helppoa on muistella oman elämän menneitä vuosia, mutta kaukaisesta menneisyydestä emme paljoa tiedä.
Riite sulavan jään pinnalla
Ehkä tulevaisuudessa on paljon mielenkiintoisempaa tulossa, tai siellä on edessä ilmastonmuutoksen aiheuttama ekokatastrofi?j Se voi aiheuttaa eliöllisen elämän sukupuuttoaallon, jopa seuraavalla vuosisadalla. Nyt on jo merkkejä maapallon eläinlajien yllättävästä vähentymisestä.

Lähimenneisyydestä on muistoja sekä paljon erilasita tallennettua materiaalia, mutta tulevaisuudesta voimme vain haaveilla tai kauhulla sitä odottaa. Me luomme ihmislajin omaa tulevaisuutta, mutta millainen siitä tulee, sitä ei etukäteen kukaan tiedä! Siinäpä se tulevaisuuden viehätys on!
Tulevaisuudessa ikäännymme, käymme päivä päivältä vanhemmiksi. Ehkä tärkeintä elämässä on nykyhetki! (NYT!) Seurataan sitä eläen tätä kuluvaa aikaa täysin siemauksin. Suuressa mittakaavassa ihmisen elinaika on vain punainen minuutti suuressa ajan periodissa. Pitää yrittää tajuta, että olemme ajassa, joka on meitä itseämme paljon suurempi, verrattuna ihmisen elinaikaan. Emme elä aina, vaan elämme nyt. Kevät on ihmisen parasta aikaa, koska kesä on edessä. 💥💥

lauantai 14. tammikuuta 2017

Vaihdoin Windowsista Android puhelimeen



Joulu on jo kaukana, mutta joulun aikaan sain vaimolta luvan hankkia uuden puhelimen. Pyhien aikana mietin miten tuon option käyttäsin. Todellista eikä suurta tarvetta ollut uuteen puhelimeen, mutta ajattelin, että Nokiasta voisin vaihtaa pois android puhelimeen. Päädyin mainosten ja testien lukemisen jälkeen OnePlus 3T puhelimeen, joka ón Suomessa Elisan yksinmyynnissä. Sinne siis ja sen kummemmitta pähkäilyittä ostin puhelimen.
Hyvältä se vaikuttaa, kun ensinnä sain sitä muokattua sovellusten osalta. Vuodenvaihteen pakkasten aikana laitoin puhelimen ulkoilutakin taskuun ja matkalla olisin ottanut jonkun pakkaskuvan, mutta ei siitä mitään tullut -22° pakkanen oli liikaa ja puhelin oli sammunut. Kotona se käynnistyi vasta piiitkän ajan jälkeen. Tuli jo mieleen, että olisiko tuossa mokomassa joku vika. Kyselin asiaa Elisan Palstalla, jossa minua rauhoiteltiin. Sitten oli jokin tehnyt kokeenkin, jossa OnePlus oli selvinnyt parhaiten kylmäkokeessa.
Hyvin se nyt on toiminut, tosin olen pitänyt puhelimen povarissa, kun on kylmempää. Hankin myös Joby Pro telineen ja BL-kaukolaukaisimen. Voin nyt kiinnittää puhelimen mihin tahansa monopodiin tai kolmijalkaan ja ottaa kuvia kaukolaukaisimella. Selfie tikun olisi saanut halvalla, mutta pidän siltä tuota Jobya parempana valintana. Vanha Nokia on edelleen käytössä, nyt se toimii Wifi yhteydessä, kuten mikä tahansa tabletti. Kuviakin sillä otan edelleen, joten en pane vanhaa palvelijaa kierrätykseen.


Puhelimen vaihto on turhan tyyristä, mutta päätin rahoittaa tämän homman peruuttamalla heti vuoden alusta kahden aikakauslehden kestotilauksen, joten siitä se summa säästyi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Savusukellus- ja sammutusharjoitus


Aamu yhdeksältä palomiesten joukko saapui naapurin pihalle, ja kymmenen jälkeen ensimmäiset savusukeltajat pääsivät harjoittelemaan. Paloa hidastettiin reiluun puoleen päivään, jolloin ensimmäiset liekit näkyivät ikkunoista ja laipion puhkipalamisen jälkeen “punainen kukko” läpäisi vesikaton. Siitä talon tuhoutuminen jatkui hyvin nopeasti ja kolmen aikaa koko talo oli pois palanut. Nyt on jäljellä enää kaksi savupiippua. Ilmeisesti ensi viikolla tulee kaivinkone purkamaan perustuksen ja tasoittamaan tontin uutta taloa varten. Talopaketin pystytys on ennen Juhannusta, ja siitä uusi talo nousee nopeasti 1961 rakennetun vanhan talon tilalle. Kätevä ja helppo tapa raivata tontti rojuista on tällainen hallittu poltto. Savuhaittoja ei juurikaan ollut sillä tuuli oli sopivasti lännen puoleinen eikä naapureille juuri savua tullut.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Makunsa kullakin

Jättibalsami

— Makeisvero poistuu vuoden 2017 alusta. Hallitus poistaa makeisveron, koska se on EU:n mukaan epätasa-arvoinen. Verotus suosii kotimaisia makeisia, kun samankaltaisista ulkomaisista tuotteista peritään veron lisäksi tulli.
Lähde: YLE
...
Turhaa kikkailua tuokin, joskin se on EU:n sanelema juttu. Makeisvero ei juuri mitään vaikuta niin vähän niitä tulee ostettua. Pikemmin olisi voinut sitä korottaa, kuten alkoholi ja tupakkaveroakin. Tuollaiset haitalliset tuotteet, voisi poistaa kokonaan kaupoista ja niitä tarvitsevat voivat sitten harjoittaa salakuljetusta, kunnes joutuvat rikollisina kiven sisään. Sielläpä raitistuisivat.

Suomi on vaikeuksissa ja sen hallitus, kuin löysässä hirressä. Tuntuu, että nyt pitäisi, ainakin kohta hallituksen luovuttaa ja päästää viisas oppositio ja työmarkkinajärjestöt vallankahvaan. Mitähän siitäkin seuraisi oppositio?

Tällainen epäsopu ei kuitenkaan voi kauaa jatkua, vaan oppositiolle pitäisi antaa vallan vapaat kädet. Tuo pakolaisasiakin on sellainen, että oppositio saisi sen yksituumaisesti ratkaista.

Telkkarissa oli muuten hyvä dokumenttielokuva, joka kertoi Ylöjärvellä asuvien maahanmuuttajien kotoutumisesta. Kymmen Suomessa asutun vuoden jälkeen oli edelleen aika vaikeata. Suomenkielen oppiminen ja kulttuurieroihin sopeutuminen ei ole helppoa asia.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Puu- ja bioteknologiaa

Kolmepäiväiset Puumessut päättyvät tänään Jyväskylän Paviljongissa. Tutustuin messuihin aamupäivällä heti ovien avautuessa. Ei siellä ollut silloin tungosta. Kuljin kamera kaulalla uteliaasti osastoita katsellen. Ilmeisesti moni esittelijä uskoi minun olevan toimittaja, niin innokkaasti he minuun ottivat kontaktia. Hyvä asia se oli, sillä monilla osastoilla oli minua tiedollisesti kiinnostavaa, vaikka en missään tapauksessa ollut kenellekään ostavaa potentiaalia.
Suomalainen puu- ja bioteknologia on hyvin pitkällä, ja messuilla oli paljon erilaisia innovaatioita kotimaisesta raaka-aineesta. Puun käsittely ja siihen liittyvä teknologia on Suomessa kehittynyttä, ja se soveltuu hyvin moniin ratkaisuihin. Roboteilla voitaisiin rakentaa vaikka taloja tai tulostaa niitä 3D tekniikalla biomassasta. Energiaa Suomen metsistä löytyy vaikka miten, eikä puuta tai turvetta tarvitse suoraan polttaa vaan niistä saadaan myös nestemäisiä poltto-aineita. Suomen maaperässä on myös harvinaisia metalleja, joita voidaan ottaa talteen esimerkiksi puiden kannoista. Näitä erityisiä mineraaleja tarvittaneen etenkin kehittyvässä akkuteknologiassa.
Kemia on puunjalostuksessa merkittävässä asemassa ja sitä tutkitaan hyvin perusteellisesti mm. Jyväskylän yliopistossa. Jätteiden kierrätys on sitten aivan oma lukunsa, jossa suomalaiset ovat melko pitkällä. Reilun parituntisen messukierroksen jälkeen ajatukset myllertävät osin ihmetellen, miksi Suomi ei rikastu oikein kunnolla, kun meillä on luonnonvaroja ja tietoa niiden soveltamiseen?   

torstai 3. syyskuuta 2015

Mielipiteet muuttuvat

"Mitään ei voi muuttaa, ellei ensin hyväksy sitä." -Carl Jung

Tämä Jungin lause on lohdullinen, sillä sen mukaan voimme "kääntää takkia" muuttaa omaa sanomaansa, jostakin vanhasta mielipiteestään. Usein politiikassa syytetään joitakin "takinkääntäjiksi", jos vaikka hallitus muuttaa kantaansa siitä mitä on sovittu hallitusneuvotteluissa. Eikö se olisi hölmöä, jos hallitus puskisi päätä seinään, vaikka ympäristö olisi muuttunut.
Nyt tuo pakolaisten vastaanotto on asia, jossa mielipiteet vanhentuvat nopeasti. Pakolaisia on äärettömän paljon ja jonnekin ne ihmiset on saava sijoitettua Eurooppaan ja myös Suomeen. Jotkut Suomen kunnat tekevät kielteisiä vastaanottopäätöksiä, mutta monien on ilmeinen pakko "kääntää takkia" ja perustaa vastaanottokeskuksia.
Pakolaisuus on suuri ongelma, joka ei varmaan vähene, ei edes sitten kun sotaiset maat saavat rauhatilan aikaan. On myös luonnontilasta johtuvia pakolaisuuden syitä, kun väestö kasvaa ja puhtaasta vedestä ja jopa ruuasta tulee entistä rajallisempaa. Mihin kehitys johtaa pitkän ajan kuluessa, sitä varmaan viisaat ennakoivat, mutta kuka sen tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Onneksi voimme muuttaa monia asioita, kunhan vain ymmärrämme ne syyt jotka muutostarpeeseen johtavat. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tabletti maistuu

 On se niin hyvä, ettei sanotuksi saa. Kohta vuosi on kulunut, kun olen sitä käyttänyt, en enää antaisi pois. Ehkä syynä on se, että nyt on jo riittävä kokemus kertynyt laitteen käyttöön. Viimeinen positiivinen kokemus on Helsingin sanomat, jonka sai tilattua kahden viikon koekäyttöön, ja vähitellen alkaa tuntua, että HS verkkolehti voisi olla jopa mielekäs tilattavaksi. Vaikuttaa siltä, kun Hesarissa saisi enemmän kuin monessa muussa verkkolehden tilauksessa. Olen lukenut tabletilla vasta yhden kirjan ja siinäkin lukukokemus on miellyttävä, vaikka ensimmäinen lukemani kirja ei muuten erikoisen hyvä ollut. Kaikessa muussakin 10,1" tabletti on mainio, vaikka koskaan se ei korvaa pöydällä olevaa tietokonetta, mutta täydentää sitä ja älypuhelinta oivalla tavalla.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Menen usein metsään


Luonto on kuvaajan aarreaitta
Kuljen vanhaan metsään, jossa katselen puiden muhkuraista kaarnaa tai repaleista tuohta. Aistin keväisen metsän ruohon tuoksun ja kuulen lintujen aamu laulun. Luonnosta saan voimaa ja ajatuksia, eikä minun tarvitse juosta itseäni hikeen ei muutenkaan väsyä, kun katselen, kuuntelen kävellessäni tutkin ympäristöä ja tietenkin kuvaan. Kuvatessani opin asioita kivistä ja kannoista ja koko maailmasta. Käytän erilaisia objektiiveja laajakulmasta pitkään polttoväliin. Kuvaan paljon lähikuvia ja makroja ötököitä, sammalta ja kukkia.  
Kun olen tutustunut tähän alueeseen etsin uuden erilaisen metsän, toki haluan palata samoille jäljille eri vuodenaikoina ja erilaisissa säätiloissa, jopa sateella. Talvipakkasella kaikki on niin erilaista, kuin kevään puhjetessa kukkaan. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden vaihtuessa



Vuosituhannen vaihtumisesta on 15 vuotta ja olemme olleet Euroopan Unionin jäsenmaana 20 vuotta. Suomen itsenäistymisestä tulee 98 vuotta ja oma ikä myös lisääntyy. Suomella on paljon velkaa, joten veroja ja maksuja on kiristettävä, joten entistä tiukempi talous on myös omassa kulutuksessa huomioitava. Vähemmällä ruualla tulisi toimeen ja ravinnon määrästä tinkiminen voisi parantaa hyvinvointia. Tipattomaan tammikuuhun en lähde enkä halua olla 100 päivää ilman pikku paukkua. Se on turhaa ja kaikki turha vain vaikeuttaa elämää. Hyvinvointi ei lisäänny jos olisin aivan absolutisti.
Autokulut kasvavat pakollisten menojen osalta, mutta kuluista voi tinkiä antamalla auton huilata entistä enemmän. Jos jättää yhden tankillisen bensaa ostamatta, ei juuri menetä mitään.
Lehtitilauksia lopetin vuodenvaihteessa, ja nyt aion entistä useammin kävellä kirjaston lehtienlukusaliin. Päivän uutisten seuraaminen tapahtuu tabletilla ja muilla tietokoneilla.  Monena vuonna olen päättänyt lukea yhden kirjan viikossa, mutta viime vuosi meni niin, ettei tavoite aivan toteutunut. En tee uutta lupausta, mutta uskon kuitenkin saavani noin 50 kirjaa luetuksi vuositasolla. Jos se alkaa tuntua vaikealta, mikä minua pakottaa lukemaan kovin paksuja romaaneja.
Harrastukset ovat iso kulujen aiheuttaja, mutta niistä en tingi, sillä eläkeläisen elämä ei ole mitään ilman hyviä harrastuksia ja ne pienet puuhat  menevät kaikki harrastuksen piikkiin.

tiistai 30. joulukuuta 2014

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ajatuksia pitää tuulettaa

Varmaankin monella on mielessä ajatus mitä tehdä, etenkin jos hyödyllistä tekemistä ei tunnu olevan. Sitä voi tuntea olevansa sietämättömän yksinäinen lukiessaan päivän lehteä. Lehti tarjoaa monia uhkakuvia maailman tilanteesta. Olemme yleensä tottuneet, että pahat asiat ovat kaukana Suomen rajoista, mutta nyt voimme katsella kuvia isoista kuljetus koneista, joissa saattaa lastina olla vaikka ydinaseita. Suuren naapurin toiminta on arvaamatonta ja uhkakuvilla saadaan tehokkaasti myydyksi ainakin iltapäivälehtiä.

Tänään ulkona tuulee navakasti muuttuuko se myrskyksi, joka saattaa saada aikaan sähkökatkoja. Onko akuissa virtaa, tai onko tulitikkuja kaapissa tai kynttilöitä pimeän varalle. Kaikkeen on hyvä varautua, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Mitkään ajatuksemme eivät ole kovin objektiivisia, pikemmin vain oman pään sisällä syntyviä unen kaltaisia aavistuksia.   

Kummallisia ovat unet, joskus ne ovat niin loogisia, että ei uskoisi nukkuvansa, mutta joskus unessa tapahtuu niin päättömiä asioita, että on suorastaan pakko tehdä päätös:
—tällaista minun ei ole pakko katsoa!

Joskus sama asia tulee mieleen, jotain lehteä lukiessa, tai telkkari ohjelmaa katsoessa. Silloin on helppo heittää lehti pois tai panna se töllötin kiinni ja lähteä vaikka kaljalle.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuu

Jäähileinen Tuomiojärvi
Marraskuun viimeinen päivä oli aurinkoinen. Montaa muuta aurinkoista päivää ei tässä kuussa ollutkaan. Auringonlasku oli melko värikäs, mutta vahvemmat sateenkaaren värit olisivat voineet olla. Huomenna alkaa joulukuu, joka merkitsee sitä, että siirrymme pikapuoliin uuteen vuoteen. 
Se on sitten ensi vuonna vaalivuosi! Kummallista tuo politiikka, kun aina ne tekevät joidenkin mielestä vääriä päätöksiä. Hallitusta moititaan ja kansanedustajat ovat kritiikin kohteena. Nyt sitten kun tulee uudet vaalit, niin jokainen vain vaaliuurnille valitsemaan mieleistään kansanedustajaa. Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa päättää kenelle valtakirjaa ehdottaa. Kaikkeen tottuu, vaikka aika vieraalta tuntuu, kun naimisiin mevät voivat valita samaa sukupuolta olevan aviopuolison, jos niin haluavat.   

perjantai 28. marraskuuta 2014

Vanhaa

Valokuvaus vaatii teknistä taitoa ja visuaalista näkemystä, mutta ennen kaikkea kokemusta, joka kasvaa vain kuvaamalla.
***

tiistai 19. elokuuta 2014

Loppukesän merkkejä

Pihlajanmarjat kypsyvät, jotkut ovat kääntäneet jo veneen talviasentoon ja ilmassa on syksyistä kuulakkuutta. Kuvaajalle tällaiset päivät ovat herkkua, etenkin kun lämpimän kesän jälkeen on odotettavissa värikäs ruska-aika. Kohta noita vitamiinipommena, pihlajanmarjoja pääsee keräämään.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Jokin on muuttunut

Jokin, mutta mikä se on, joka on muuttunut. Kuvien lisääminen ei suju kuten ennen. Häiriö voi olla minun itseni aiheuttama, tai sitten jokin muutos Bloggerissa, jota en hallitse. Isosta ei ole kysymys, sillä toimii tämä edelleen, mutta ei niin helposti kuin aikaisemmin. En hylkää tätä, mutta rajoitan kuitenkin.
Toistaiseksi enimmät blogikuvat julkaisen http://eem.pic.fi/ tällä sivustolla.
Käytän myös Pinterestiä:                           http://www.pinterest.com/einomikkola/

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lehdettömät tuomet




Aika ikävän näköistä, kun jokin aika sitten valkoisena järven rannalla kukkineet tuomet ovat nyt lehdettömiä ja valkoisen seitin peitossa. Suomessa kehrääjäkoi on yleinen koko maassa, mutta sitä on vähemmän pohjoiseen mentäessä. Nyt helteisessä kesäkuussa toukkia on runsaasti. Perhoset ovat lennossa heinäkuun alusta elo-syyskuun vaihteeseen.
Toukat valloittavat tuomet suurina ryhminä seitin suojissa ja syövät puut runsaana esiintyessään lehdettömiksi. Ihme kyllä, tuomet selviävät yleensä lehtien menetyksestä ja niihin kasvaa uudet lehdet myöhemmin kesällä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Jättikokoinen porkkana

Suuri porkkana taideteos on Äijälänrannan asuntomessualueella

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Onko kiire pahasta




Makrohaaste 130
Hitaasti, mutta päämäärätietietoisesti

Me eläkeläiset näytämme kiireisiltä ja usein kerromme miten aika ei riitä kaikkeen. Pelkäävätkö ikäihmiset nuorempia, jos jouten ovat ja syntyjä syviä ajattelevat menneitä muistellen.


Monet seniorit käyvät Ikääntyneiden tietokonekursseilla, istuvat siellä tunnin pari viikossa, ja sitten viikonpäästä, kun on taas kurssipäivä ovat autuaasti unohtaneet kaikki edellisellä kerralla opitut asiat. Onko ollut niin kiire kalastamaan, ettei tietokoneen kotikäyttöön ole jäänyt aikaa.



Moni asia jää kesken koska on niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään kunnolla tekemään. Tämän olen huomannut ihan itsestäni. Kyllä sitä aikaa on, mutta miten sen ajan pystyy käyttämään ilman sitä alituista kiirettä, siinä se pulma on. 

torstai 2. tammikuuta 2014

Lumettomassa maassa roskat näkyvät


Sadassa vuodessa on ollut vain yksi viime vuotta lämpimämpi vuosi. Se vuosi on ollut sekin vain 5 vuotta sitten. Tämä vuosi alkaa hyvin lämpimänä, joten mikä tietää vaikka taas rikotaan ennätyksiä. Eihän lämpimyydessä sinänsä ole mitään pahaa, mutta se saattaa olla oire jostain paljon vakavammasta muutoksesta. Muutokseen pitää pyrkiä sopeutumaan, mutta jos edessä on tulvia ja muita luonnonmullistuksia, joihin on mahdotonta sopeutua.

Filippiineillä ja monissa muissakin paikoissa ollaan luonnon katastrofien kanssa todellisissa vaikeuksissa. Ihminen on mukautuva, mutta koko ekosysteemin mukautuminen nopeaan muutokseen saattaa käydä mahdottomaksi. Yksilön omalla käyttäytymisellä ei suuria muutoksia eliminoida, mutta kyllä niihin on syytä reagoida. Ehkä me suomalaisetkin elämme kuin pellossa, sillä kulutamme varmaan aika rankasti myös tulevaisuuden ihmisten edestä. Roskaamme ympäristöä hyvin holtittomasti. Tällaisena lumettomana talvena roskaisuus on jatkuvasti silmien edessä. Tienvarsiin heitetään jos jonkinlaista pakkausjätettä. Oman tontin siisteyttä, tai roskaisuutta ei niin helposti tule edes huomatuksi, mutta edes se on pyrittävä pitämään siistinä.


Ympäristössä kävellessä huomio kiinnittyy myös erinäisten kauppojen ja isojen markettien varasto alueisiin, jotka nekään eivät kaikki ole kovin hyvin hoidettuja. Ympäristön järjestyksessä pitämisen ei pitäisi olla mikään uudenvuodenlupaus, vaan jatkuvasti voimassa oleva päätös, johon jokaisella on parantamisen mahdollisuus.  

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Nyt odotetaan lunta

Talviaika tuli, mutta sää ei ole kovin talvinen, vaan puolipilvinen, aurinkokin näkyy ja on lämminkin. Tuskinpa koripaju enää kasvaa vaikka se on edelleen vihreä ja kurkottaa valoa kohden. Sää on mitä mukavin, mutta aika on kulunut kellojen rukkauksessa ja toinen hommaa on ollut, kun annoin kannettavan koneen ladata yöllä Windows 8.1 päivityksen. Hitaasti se koneelle meni, mutta näyttää kuitenkin onnistuneen.
Paljon en ole vielä uusiin ominaisuuksiin tutustunut, mutta tätä kirjoittaessa huomasin Suomen kielen oikoluvun tulleen myös tähän blogitekstin kirjoittamiseen. Samoin oikoluku toimii nyt Evernotessa ja  Sprinpadissa. Pöytäkoneessa minulla on edelleen seiska, vaikka se alkaa vaikuttaa aika antiikkiselta tähän uusimpaan verrattuna.