perjantai 23. tammikuuta 2015

Valokuvaamalla oppii

Valokuvaustekniikka on kehittynyt hirvittävän nopeasti. Usein kaupasta ostamamme kamera on jo teknisesti jälkeenjäänyt. Valokuvaus ei ole kuitenkaan muuttunut, joten vanhoilta mestareilta voi oppia katselemalla heidän töitään näyttelyissä tai kirjoista. Eräs parhaista on Adam Anselm. Hänen kuviaan kannattaa katsella ja miettiä miten voisin kuvata samalla tavalla ajatuksella.
Valokuvat ovat päättymättömiä hetkiä maailmassa.
Hyvää valokuvaa ei voi selittää, se on tilanne, joka ei koskaan enää toistu, siksi aina pitää etsiä hetkiä elämästä.
"Kaksitoista merkittävää valokuvaa vuosittain on hyvän sado."
Kahdestatoista valokuvasta voi laatia vuosikalenterin joka kertoo, miten olen onnistunut vuoden aikana.
Kysy itseltäsi, miten olen nähnyt tämän aiheen ja mitä tunteita ottamani kuva tuo nyt mieleeni?
Muista: Jokainen sattuma on harkitun kuvan arvoinen.
Ikivihreä
Valokuvaus voi opettaa ja parantaa kuvaajan tietoisuuden tasoa
Mitä tästä kuvasta olet oppinut?
Älä lauo kameraa kuin konepistoolia, sillä tuskin yksikään kuva on hyvä, ellei ole aikaa ajatella kohdetta valokuvana.
Maisema on sellainen, että se ei karkaa, vaikka katselet sitä rauhassa ja kamera saa olla jalustalla, kunnes kuvaat halutunlaisen näkymän.
Joka päivä kun tartut kameraan, tiedät että jo huomenna voit valokuvata paremmin, kuin tänään.

1 kommentti:

  1. Valokuvaus vaatii sitä "silmää" nähdä kohde valmiina valokuvana! Ei se ole helppoa ja itseltäni tuo taito puuttuu. Kuulun tuohon konepistoolin laukojiin!!

    VastaaPoista