Kevättä kohden

Suojaamaton omanapuu tarjoaa hyvän aterian nälkäiselle pupulle

Maanviljely pysäytti aikanaan paimentolaisten vaelluksen. Tapahtui luonnollinen kotoutuminen, kun ruokaa kasvatettiin luonnolta vallatulla maatilkulla ja niin asutus jäi pysyväksi. Myös ihminen kehittyi, ja siitä sivistyksemme sai alkunsa. Optimistinen ihminen uskoo, että se mikä maahan kylvetään nousee myös ylös tuottaen korjattavaa satoa. Kaikki maa ei ole hedelmällistä, mutta karun savikon saa kasvamaan, jos maata jaksaa hoitaa.

Katson usein kateellisena lähiseudun mallikelpoisia puutarhoja, jotka ovat täynnä hyötykasveja, joista seuraava talvena nautitaan. Ehkä en usko itseeni, ehkä olen ihminen, jolla on paljon sanoja, mutta vähän tekoja. Meillä on puutarha täynnä rikkaruohopehkoja. Pitää lohduttautua sillä, että “rikkaruoho on rakkautta vaille jäänyt kukka”, näin toteaa joku runoilija. Osassa puutarhaa kannattaa suosia villejä luonnonkasveja, sillä ei halla rikkaruohoa tapa. Luonnonkasveja kuten voikukkaa ja nokkosta ym. käytetään hyödyksi.

Koko elämän ilo - se on puutarha!

Olen puutarhan lumoissa, vaikka olen vanha mies niin puutarhurina en vanhuutta tunne.

Kotipuutarhuri on osaksi tiedemies osaksi taiteilija myös filosofi, puurtaja  joka muuttaa pienilmastoa oman talonsa ympärillä.  Puutarhan tarkoituksena on tuottaa iloa, ei aiheuttaa stressiä eikä suuria kustannuksia. Kasvit vaativat aurinkoa, hyvää ravinnerikasta multaa, ja sopivaa kosteutta, mutta ennen muuta paljon kärsivällistä mieltä.

— Kärsivällisyys on kukka joka ei kasva joka puutarhassa. Niin on ollut ja niin on yhä myös oleva. Muiden mukana alan taas kerran unelmoida valon täyteisestä keväästä jo, sillä helmikuu alkaa ensi keskiviikosta ja helmikuu on lyhyt kuukausi.