Joulu on jo kaukana, mutta joulun aikaan sain vaimolta luvan hankkia uuden puhelimen. Pyhien aikana mietin miten tuon option käyttäsin. Todellista eikä suurta tarvetta ollut uuteen puhelimeen, mutta ajattelin, että Nokiasta voisin vaihtaa pois android puhelimeen. Päädyin mainosten ja testien lukemisen jälkeen OnePlus 3T puhelimeen, joka ón Suomessa Elisan yksinmyynnissä. Sinne siis ja sen kummemmitta pähkäilyittä ostin puhelimen.
Hyvältä se vaikuttaa, kun ensinnä sain sitä muokattua sovellusten osalta. Vuodenvaihteen pakkasten aikana laitoin puhelimen ulkoilutakin taskuun ja matkalla olisin ottanut jonkun pakkaskuvan, mutta ei siitä mitään tullut -22° pakkanen oli liikaa ja puhelin oli sammunut. Kotona se käynnistyi vasta piiitkän ajan jälkeen. Tuli jo mieleen, että olisiko tuossa mokomassa joku vika. Kyselin asiaa Elisan Palstalla, jossa minua rauhoiteltiin. Sitten oli jokin tehnyt kokeenkin, jossa OnePlus oli selvinnyt parhaiten kylmäkokeessa.
Hyvin se nyt on toiminut, tosin olen pitänyt puhelimen povarissa, kun on kylmempää. Hankin myös Joby Pro telineen ja BL-kaukolaukaisimen. Voin nyt kiinnittää puhelimen mihin tahansa monopodiin tai kolmijalkaan ja ottaa kuvia kaukolaukaisimella. Selfie tikun olisi saanut halvalla, mutta pidän siltä tuota Jobya parempana valintana. Vanha Nokia on edelleen käytössä, nyt se toimii Wifi yhteydessä, kuten mikä tahansa tabletti. Kuviakin sillä otan edelleen, joten en pane vanhaa palvelijaa kierrätykseen.
Puhelimen vaihto on turhan tyyristä, mutta päätin rahoittaa tämän homman peruuttamalla heti vuoden alusta kahden aikakauslehden kestotilauksen, joten siitä se summa säästyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti