perjantai 10. huhtikuuta 2020

Aikansa kutakin


Pitkäperjantai 10.4.2020
Muistelen millaista oli kaupassakäynti minun nuoruudessani. Lähin kauppa oli Painon kauppa, jonne oli matkaa noin 2 km. Sularannan Varman kauppa oli reilun viiden kilometrin päässä. Holman kauppaan oli noin 10 km ja kirkonkylän kauppoihin 15 km. Isä ajeli polkupyrällä Pekkalan Viljon K-kaupalle ehkä kerran kuukaudessa.
Lähikaupoissa asioitiin antamalla vanhempien kirjoittama kauppalista tiskin takana olevalle myyjälle, joka keräsi tuotteet. Odottaessa istuttiin vaikka ulkorapulla. Ostokset maksettiin ja sitten polkemaan kohti kotia.
Nyt eletään tätä Koronan varjostamaa aikaa. Onko noissa vanhoissa kauppatavoissa jotakin jonka voisi palauttaa uudelleen käyttöön? Marketti ei taidakaan olla paras paikka ajakuluttamiseen. Markettin takatiloissa, varaston puolella voisi olla tila, jossa pakataan netin kautta tehdyt ostokset. Tekstiviestin jälkeen ostokset voisi käydä vain noutamassa ilman vaaraa saada tautitartuntoja. Nykyisin nouto tai kotiintoimitus tilaukset kerättäneen marketin hyllyiltä, jossa keräilijällä kuluu apljon turhaa aikaa. Logistisesti nettimyynti voisi olla hyvin kustannustehokasta, eikä tuotteiden tarvitse olla pakattu hypistelyä tai myymäläverkauksia suojaavasti. Kaikki voittaisivat ja suurista marketeista voisi tehdä vaikka hengityssuojaimia ompelevia tehtaita. Ehkä Tripla ja Ideapark tyyli olivat menivät.
Koronan jälkeinen Amerikkalainen ”Mall” kauppakeskusmalli ei ole enää nykyaikaa, vaan nykyaika on osittain monien asioiden yhdistelemistä, kun aika ja maailma muuttui kertaheitolla maailmanlaajuisen Korona pandemian myötä. Haluamme elää kustannustehokasta ja terveellistä aikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti