Uudenmaan rajan valvonta päättyi jtänään, joten kansalaisilla on vapaampi oikeus liikkua, mutta tiettyä koronavarovaisuutta noudattaen. Mihinkään juhlaan ei ole aihetta, koska tautivaara on edelleen olemassa.
Meillä on lunta, ja nytkin sataa lisää valkoista ja märkää maanpeitettä. Vähän tämä masentaa, vaikka ei pitäisi, mutta kaikki mikä poikkeaa normaalista vaikuttaa ihmisen mielentilaan. En minä toki tiedä mikä on enää normaalia, sillä paljon muutoksia tulee pysyviksi käytännöiksi, vaikka korona joskus voitetaan.
Trumpin toimet ihmetyttävät etenkin kun hän on vetänyt amerikkalaisten tuen WHO.ta. Minusta se ei ole oikein, mutta tuo presidentti tekee asioita aina vain, kuin oman mielensä mukaan. Varmaan hänellä on niihin päätöksiin valta ja oikeus.
Olen katsellut valokuvausväline varastojani ja aamulla otin esille Gossen Variosix F2 valotusmittarin. Tämä laite on -90 luvulta ja tarpeen se oli filmiaikaan. Digiaikaan sitä en ole enää käyttänyt. Minulla on jonkinverran vanhoja objektiiveja, joissa ei ole sähköisiä elementtejä ja niiden aukkoasetus pitää tehdä manuaalisesti. Melkein aina oikean valotuksen saa nopeammin kokeilemalla, mutta tuolla mittarilla sen voi mitata tarkasti. Vaikka sen voi tehdä muutenkin, niin on ihan mielenkiintoista käyttää mittaria ainakin koeluontoisesti. En muista mikä oli mittarin tarkka hinta silloin kun olen sen ostanut, mutta kallis se oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti